Lappeenrannantiellä sattui aamulla liikenneonnettomuus, jossa osallisena oli useampi ajoneuvo. Pelastuslaitoksen tiedotteen mukaan tilannepaikalla oli kaksi raskasta ajoneuvoa, yksi henkilöauto ja yksi pakettiauto. Osa ajoneuvoista oli pysähdyksissä Lappeenrannantiellä teknisen vian vuoksi. Paikalle ajanut lastissa ollut puutavara-auto joutui törmäykseen pysähdyksissä olleiden ajoneuvojen kanssa. Toinen tilannepaikalla ollut raskas ajoneuvo ei ollut törmäyksessä osallisena.

Aluepalomestari Tenho Raatikainen kertoo, että pelastusasemallakin hiljennytään joulun tunnelmaan, mutta silti lähtövalmiutta on kohotettu..
Kari Sarkkinen
Kun kansa hiljentyy joulunviettoon, pelastuslaitoksen valmius pysyy samalla tasolla kuin normaaleinakin viikonloppuina, jopa hieman korotettuna. Kiteen pelastusasemalla päivystää 24/7 niin pelastus- kuin ensihoitohenkilöstöä, Tohmajärvellä päivystää ensihoito. Kesälahdella ja Rääkkylässä pelastushenkilöstö on virka-ajan ulkopuolella kotivarallaolossa. Myös Värtsilässä on pelastusasema. Värtsilässä henkilöstö hälytetään aina varallaolosta.

Lääkärileikki innosti nelivuotiaita kerholaisia.
Kari Sarkkinen
Otsikon lause on lasten suusta kuultuna monelle vanhemmalle tuttu. Pitkinä joulun pyhinäkin se saattaa kuulua tai milloin vain, kun tekeminen pysähtyy ja lapselle tulee tylsä olo.

Siun soten palveluverkkopäätösten toimeenpano käynnistyy vaiheittain vuoden alusta alkaen. Alueelliset järjestämissuunnitelmat on julkaistu Siun soten verkkosivuilla.

Kiteen kaupunginvaltuusto piti vuoden viimeisen kokouksensa Sivistys- ja kulttuurikeskus Ilmarisen ravintolasalissa.
Kari Sarkkinen
Kaupunginvaltuusto hyväksyi Puhoshalliin rakennettavat Narskuttelu Oy:n sekä Aisti Corporation Oy:n tilamuutokset sekä sähköaseman ja -liittymän rakentamisen hankesuunnitelman kustannusarvioineen. Tälle 11,8 miljoonan investointihankkeelle on laadittu kokonaisaikataulu niin, että Aisti Corporation Oy:n tuotannon aloitus tapahtuisi vuoden 2026 lokakuussa. Tämä käytännössä tarkoittaa sitä, että Narskuttelu Oy:n tilamuutokset saadaan urakkakilpailutukseen tammikuussa 2025..

Riverian Kiteen koulutusyksikössä vietettiin valmistujaisjuhlia tutkinnon suorittaneille.
Miikka Kivinen
Joulukuun 19. päivä Riverian Kiteen koulutusyksikössä vietettiin valmistujaisjuhlia.

Pohjois-Karjalan Yrittäjät ry:n hallitus valitsi järjestäytymiskokouksessaan varapuheenjohtajaksi Kiteen Yrittäjien puheenjohtajan Reima Luukkaisen. Luukkainen toimii myös Kauppapuutarhaliitto ry:n Itä-Suomen piirin sihteerinä sekä Keski-Karjalan Moottorikelkkailijat ry:n puheenjohtajana.

Tarja Varonen lypsää ja ruokkii lehmät joulun aikaan ihan samalla tavalla kuin muulloinkin.
Mirja Hurskainen
Tarja Varonen, 48, myöntää olevansa siinä määrin jouluihminen, että hänestä on mukava koristella koti jouluun.

Sari Vänskän Joulupajassa tekemä Maileg -tonttu ihastuttaa.
Sari Pitko
Jo useampana vuonna järjestetty Keski-Karjalan kansalaisopiston Joulupaja pidettiin Rasivaaran Rasihovissa viikonloppuna 7.-8.12. Kurssin opettajana toimi tekstiilityön opettaja Hannele Kinnunen, joka vetää myös kansalaisopiston järjestämiä Käsityöpajoja.

Joonatan Järvinen (vas.), Eepi Järvinen (keskellä) sekä Anna Ignatius (oik.) olivat tulleet Tohmajärvelle Kajaanista.
Miikka Kivinen
Jännittääkö joulu? Kävimme kysymässä asiaa sivistyskeskus Ahjossa 7.12. järjestetyissä Tohmajärven joulumyyjäisissä.

Pohjois-Karjalan hyvinvointialueen aluehallitus päätti käynnistää koko hyvinvointialueen organisaatiota koskevat yhteistoimintaneuvottelut tuotannollisista ja taloudellisista syistä sekä toiminnan uudelleenjärjestelyjen takia.

Kiitoksena innokkaasta osallistumisesta Kiteen Hyvän Mielen Joulunavauksen järjestelyihin LC Kitee Ilmarinen lahjoitti Hutsin eskareille 200 euron lahjakortin. Huomionosoituksen luovuttivat klubin rahastonhoitaja Jarmo Hakulinen, vasemmalla, ja presidentti Hannu Heikkinen. Eskarilaisten puolesta lahjakortin ottivat vastaan Jasper, Eemil ja Ella.
Jouko Väistö
Tämänvuotista joulunavausta ideoidessaan LC Kitee Ilmarinen halusi elvyttää jouluikkunaperinnettä. Tässä tarkoituksessa se haastoi paikalliset yritykset ja yhteisöt somistamaan näyteikkunansa jouluisasti.

Kynttilät syntyvät silikonimuotteihin. Somat hahmot ja pastellivärit ihastuttavat lapsia ja lapsenmielisiä.
Mirja Hurskainen
Parafiini lämpenee vesihauteessa ja pienet silikonimuotit odottavat valmiina kynttilän valajaa.

Palvelukodin johtaja Heli Sarkkinen kertoo, että Viherpolussa ja Viherlaaksossa on valmistauduttu jouluun esimerkiksi leipomalla pipareita ja askartelemalla joulukoristeita.
Miikka Kivinen
Palvelukoti Viherpolussa ja palvelukoti Viherlaaksossa joulua odotetaan kovasti ja siihen on valmistauduttu monin eri tavoin. Palvelukodin johtajana toimiva sairaanhoitaja Heli Sarkkinen kertoi joulukuun puolenvälin tienoilla, että pipareita on leivottu ja joulukoristeita on askarreltu.

Liliia, Timur ja Anton Telcharov pitävät Suomessa myös talvesta ja talvisista harrastuksista.
Mirja Hurskainen
– Joulukinkun paistoimme ensimmäistä kertaa viime vuonna ja voi kun se olikin hyvää, kertoo Liliia Telcharova tutustumisestaan suomalaisiin jouluruokiin.

Jussi Sormusen piha kylpee jouluvaloissa.
Miikka Kivinen
Jussi Sormusen talosta Tohmajärven Akkalassa ei voi erehtyä. Koko pihamaa on koristeltu ja valaistu jouluvaloin. Etuportin tolpan päällä on kuuran peittämä hymyilevä poro, tien vieressä, valaistujen puiden katveessa pyöräilee joulupukki, jonka pyörä on koristeltu LED-valoin. Taempana näkyy lisää hahmoja: on lumiukkoja, susia, eksoottisia lintuja ja nalleja. Omakotitalon piipun päällä töröttää joulupukki ja katon harjalla on reki poroineen. Myös talon takana olevat puut on valaistu monin eri värein. Koko piha kylpee jouluisissa väreissä.

Suomen lippu nousi kuulasta aamutaivasta vasten.
Mirja Hurskainen
Hutsin koulun lipputankoon nousi siniristilippu Suomen itsenäisyyspäivän kunniaksi. Alkuluokan oppilaat lauloivat rytmikkäästi ja kuuluvasti: Kuudes päivä joulukuuta lippu nostetaan sinitaivaan alle liehumaan. Lipunnostosta aiotaankin tehdä koulussa perinne.

Kiteen vanhempainyhdistys järjesti yhdessä Kiteen kaupungin nuorisotoimen ja yksityisten lahjoittajien kanssa Ahaa Teatterin vierailuesityksen Tavallinen supersankari Kiteesaliin marraskuussa 2024.
Miikka Kivinen
Kiteen Vanhempainyhdistys ry tarvitsisi kipeästi lisää vanhempia jäseniksi, yhdistyksen puheenjohtaja Henna Pesonen kertoo sähköpostitse Koti-Karjalalle.

Pohjois-Karjalan Osuuskaupan kesätyöhaku on avattu. Haku on auki 23. helmikuuta saakka ja haastattelut järjestetään viikoilla 11 ja 12.

Siun sote muistuttaa tiedotteessa, että jouluna ja vuodenvaihteessa päivystyksessä hoidetaan vain kiireelliset potilaat kuten äkilliset sairastumiset, perussairauden pahenemiset ja tapaturmat. Ennen päivystykseen hakeutumista tulee soittaa Päivystysavun maksuttomaan ohjaus- ja neuvontapalvelun numeroon 116117. Mikäli Päivystysapu ei vastaa heti, palveluun voi jättää soittopyynnön. Siihen vastataan mahdollisimman pian, kuitenkin aina saman vuorokauden aikana.

Kiteeläinen Puustisen perhe voitti suuren piparkakkutalokisan. Vasemmalta oikealle Sara, Siru, Tiina, Petri Burman, Samu ja Satu. Saku on oikeassa alalaidassa. Kuva: Eija Muhonen, Photo Sky
Eija Muhonen, Photo Sky
Kiteen kaupungin ja Koti-Karjalan järjestämä Kiteen suuri piparkakkutalokisa ratkesi tiistai-iltana Näyttelykeskus Kiteessä. Paikan päälle oli saapunut myös muutamia talojen rakentajia, jotka pääsivät esittelemään töitään yleisölle.

Niinikummun Kyläyhdistys ry:n jouluseimi sijaitsee Puhoksentien ja Niinikummuntien risteyksessä.
Miikka Kivinen
Puhoksentien ja Niinikummuntien risteyksessä Kiteellä sijaitsee näyttävä jouluseimiasetelma, jonka taustalla on Niinikummun Kyläyhdistys ry. Se on paikallaan 1. adventista loppiaiseen. Kyläyhdistyksen hallitus vastasi sähköpostitse Koti-Karjalan seimeä koskeviin kysymyksiin.

Rääkkylän kunta esittää maakuntahallituksen edistävän Arvinsalmen lossiyhteyden korvaamista siltayhteydellä. Kustannusarvioksi arvellaan 20 – 25 miljoonaa euroa. Suunnitelmat hankkeelle tulee tehdä vuonna 2026 ja toteutuksen alkaa vuonna 2028.

Waikko Joe eli Henry Räsänen (kolmas oikealta) vieraili toimintakeskus Palokissa kehitysvammaisten ihmisten teemaviikolla.
Miikka Kivinen
Kiteen toimintakeskus Palokissa vietettiin joulukuun ensimmäisellä viikolla kehitysvammaisten ihmisten teemaviikkoa. Kyseessä on valtakunnallinen teemaviikko, johon valitaan joka vuosi teema, jonka kehitysvammaiset ihmiset ovat itse halunneet nostaa esiin. Tänä vuonna teemana oli ”jokaisella on oikeus päättää itse asioista”.

Kiteen Lämpö Oy ja KME Oy solmivat 3-vuotisen sopimuksen. Kuvassa vasemmalta Kiteen Lämmön toimitusjohtaja Pekka K. Vatanen, KME Oy:n toimitusjohtaja Matti Karjula, Kiteen Lämmön hallituksen puheenjohtaja Unto Väkeväinen ja KME Oy:n 01.01.2025 aloittava toimitusjohtaja Olli-Pekka Ahonen. Kuva: KME Oy.
KME Oy
Kiteen Lämpö Oy ja KME Oy ovat solmineet 3-vuotisen bioenergian toimitussopimuksen. Kokonaisarvoltaan 5 miljoonan euron sopimus kattaa metsähakkeen toimitukset sekä Arppen että Selkueen lämpökeskuksille. Yhteistyö käynnistyy ensi vuoden heinäkuun alussa, mutta KME Oy käynnistää puunostot tulevia toimituksia varten Kiteen seudulla välittömästi.

Asukkaat saivat palon sammumaan sammutuspeitteellä ja jauhesammuttimella. Yksi henkilö loukkaantui ja hänet kuljetettiin keskussairaalaan. Keittiön kalusteet vahingoittuivat palossa. Pelastuslaitos tuuletti tilan ja varmisti, ettei palo ollut levinnyt rakenteisiin.

Maakuntahallitus asetti maakuntakaava 2040 toisen vaiheen ehdotuksen viranomaislausunnoille.

Kaija Pakarinen kertoi saaneensa kiitosta roolistaan Kiinnisidotun Hennana.
Mirja Hurskainen
Rääkkylän elokuvafestivaalit päättyivät 26.11. Kiinnisidottu -sarjan ensimmäisen osan ympärille rakentuneeseen tapahtumaan Rääkkylän kirjastossa. Kolmiosainen sarja on TV1 Draamaohjelmien tuotantoa ja se valmistui vuonna 1994. Pääosaa sarjassa esittää rääkkyläläislähtöinen Kaija Pakarinen. Hän oli kutsuvieraana paikalla kertomassa sarjan tekemisestä ja mittavasta työstään suomalaisessa elokuva- ja teatterituotannossa.

Kunnanjohtaja Mikko Löppönen, Business Joensuun kuntavastaava Timo Hartikainen, kunnan työllisyyskoordinaattori Sari Vesanen ja työllisyyskoordinaattori Marjatta Rummukainen TE-palveluista tapasivat yrittäjiä Tohmajärvellä.
Kari Sarkkinen
Tohmajärven kunnanjohtaja Mikko Löppönen, Business Joensuun Tohmajärven kuntavastaava Timo Hartikainen, Tohmajärven kunnan työllisyyskoordinaattori Sari Vesanen ja työllisyyskoordinaattori Marjatta Rummukainen TE-palveluista, kutsuivat Tohmajärven yrittäjät aamutapaamiseen jouluisten tarjoilujen kera. Tapaamisen keskeisimmäksi teemaksi nousi yrittäjien tukeminen työllistämisessä sekä TE-palveluiden siirtyminen kunnille vuoden 2025 alussa. Jatkossa kaikki kunnassa tarjolla olevat työnhakija-asiakkaan ja yrityspalveluita tarvitsevan yrittäjän palvelut löytyvät saman katon alta.

Liike Nyt Kitee ry on yhdistyksen kokouksessa päättänyt lopettaa toimintansa. Yhdistyksen tiedotteessa kerrotaan lopettamisen taustalla olevan monia syitä, kuten aktiivijäsenten määrä, resurssien rajallisuus sekä pienen ryhmän rajalliset vaikutusmahdollisuudet.

Puhoshalli on saamassa suojiinsa merkittävän toimijan.
Kiteen kaupunki
Kaupunginhallitus esittää, että kaupunginvaltuusto hyväksyy Puhoshalliin rakennettavat Narskuttelu Oy:n sekä Aisti Corporation Oy:n tilamuutokset sekä sähköaseman ja -liittymän rakentamisen hankesuunnitelman kustannusarvioineen. Kyseessä on kaikkiaan 11,8 miljoonan euron investoinnit, joista Aisti Corporation Oy:n tilamuutosten osuus on 7,3 miljoonaa Sähköaseman ja -liittymän rakentamisen osuus 4 miljoonaa ja Narskuttelu Oy:n tilamuutosten osuus 0,5 miljoonaa. Kaupunginvaltuusto päättää hankkeesta tämän viikon torstaina.

Pohjois-Karjalan hyvinvointialueen aluehallitus päättää palvelustrategian toimeenpanoon liittyvistä alueellisista sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämissuunnitelmista 18. joulukuuta.

Kiteen kaupungin talousjohtaja Kaisa Lappalainen (vasemmalla), kaupunginjohtaja Pekka Hirvonen sekä kaupunginhallituksen puheenjohtaja Sinikka Musikka kertoivat Kiteen kaupungin taloudesta.
Miikka Kivinen
Kiteellä järjestettiin viime viikon torstaina kaupunginjohtajan talousarvio 2025 -lehdistötilaisuus, jossa käsiteltiin muun muassa kunnan talouden tilannetta ja investointeja.

Jouluna on hyvä pitää lemmikin ruokavalio normaalina ja antaa lahjaksi liikuntaa sekä yhteistä aikaa.
Roosa Sallinen
Suklaat, joulutähdet, kynttilät ja lahjanarut tuovat joulutunnelmaa, mutta ne voivat olla myös vaaraksi lemmikeille.

Kun Kiteen Pallon salibandyjoukkue kyykytti edellisessä kotiottelussaan Tuupovaaran Dynamon polvilleen, meni se itse seuraavassa vieraspelissään Nilsiässä viime torstaina täydellisesti rähmälleen.

Heidi Hämäläinen Stora Ensolta (vas.), Terttu Kinnunen ja Sanna Peltola Metsäkeskuksesta, Harri Välimäki Metsänhoitoyhdistyksestä (edessä), Annika Kangas Lukelta ja Rauli Perkiö Tornatorilta ottivat vastaan maakunnallisen Antti-patsaan. Näiden organisaatioiden lisäksi metsäretkiä ovat olleet järjestämässä myös UPM, Metsä Group ja Metsähallitus.
Suvi Palosaari
Pohjois-Karjalan paikallislehtien yhteinen paikallislehtikerho on myöntänyt tänä vuonna maakunnallisen Antti-palkinnon useiden metsätoimijoiden järjestämille toimittajien metsäretkille. Metsäretket ovat edistäneet toimittajien tietoisuutta metsäasioista ja madaltaneet toimittajien kynnystä olla yhteydessä metsäalan toimijoihin. Toimittajat ovat saaneet metsäretkiltä paljon käytännönläheistäkin tietoa ja hyvin usein retket ovat synnyttäneet lehdistölle myös ajankohtaisia uutisaiheita jo vuosikymmenien ajan.

Liperin, Outokummun, Pohjois-Karjalan, Polvijärven ja Vaara-Karjalan Osuuspankit ovat tehneet yhteensä 22 000 euron lahjoitukset, jotka jakautuvat tasan Mieli – Pohjois-Karjalan mielenterveys ry:lle ja Siun soten perhe- ja sosiaalipalveluille. Kuva: OP.
OP
Liperin, Outokummun, Pohjois-Karjalan, Polvijärven ja Vaara-Karjalan Osuuspankit ovat tehneet yhteensä 22 000 euron lahjoitukset Mieli – Pohjois-Karjalan mielenterveys ry:lle ja Siun soten perhe- ja sosiaalipalveluille. Mieli ry:n paikallisyhdistyksen hallinnoima kriisikeskus tarjoaa kaikille pohjoiskarjalaisille maksutonta keskusteluapua elämänkriiseissä sekä kouluttaa ja ohjaa vapaaehtoisia valtakunnallisessa Mieli-kriisipuhelimessa ja nuorten Sekasin-chatissa. Lahjoitukset auttavat yhdistystä huolehtimaan perustoiminnan säilyvyydestä ja toiminnan kehittämisestä.

Torstaina käytettiin jälleen yksi Suomen Riistakeskuksen Keski-Karjalaan myöntämä poikkeuslupa suden kaatoon. Nyt Kiteenlahdessa. Kohteena oli laumassa kulkenut nuori urossusi. Poikkeuslupa oli myönnetty muun muassa karjankasvatukselle aiheutuvan erityisen merkittävän vahingon ehkäisemiseksi, yleisen turvallisuuden kannalta pakottavista syistä sekä muun erittäin tärkeän yleisen edun kannalta pakottavista syistä.

PKO:n joululahjoitus lahjoitettiin tänä vuonna Löytöeläimet ry:lle. Kuvassa vasemmalta: Petri Vähä, Satu Lukin, Taina Vänskä ja Taina Kaivolahti. Kuva: PKO.
PKO
Pohjois-Karjalan Osuuskauppa PKO lahjoitti tämän vuoden 3 500 euron joulumuistamisen Löytöeläimet ry:lle omistajien toiveiden mukaisesti. Toimitusjohtaja Juha Kivelä toteaa tiedotteessa, että pohjoiskarjalaisten omistamana osuuskuntana PKO:n on luontevaa antaa omistajien päättää vuosittaisen hyväntekeväisyyden kohteen.

Oiva Putkonen ja Saimi Haverinen juhla-asuissaan tässä jo kotimaisemissa. Kuva: Riikka Turunen.
Riikka Turunen
Valtakunnalliseen lasten itsenäisyyspäivän juhlaan osallistuneet Kesälahden koulun 4. luokan oppilaat Saimi Haverinen ja Oiva Putkonen olivat tapahtumaan tyytyväisiä. Ohjelma oli mukavaa ja sitä oli paljon tarjolla.

Riveria palkitsi koulutuskuntayhtymän 60-vuotisjuhlavuoden pääjuhlan yhteydessä pohjoiskarjalaisia yrityksiä, jotka ovat olleet kehittämässä ammatillista koulutusta.

Siun soten toimipaikoista osa on suljettuna joulun ja vuoden vaihteen aikaan henkilökunnan joululomien takia. Muutokset terveysasemien, hammashoitoloiden, neuvoloiden sekä mielenterveys- ja päihdepalvelujen aukioloaikoihin on koottu Siun soten verkkosivuille.

Pohjois-Karjalan hyvinvointialueen aluevaltuusto päätti pienentää vuoden 2025 talouden sopeuttamisohjelman loppusummaa 40 miljoonasta eurosta 30 miljoonaan euroon.

Eduskunnan valtiovarainvaliokunta jakoi keskiviikkona niin sanottua joululahjarahaa 50 miljoonaa euroa kansanedustajille tärkeisiin kohteisiin. Keski-Karjalasta näitä tärkeitä kohteita löytyi kaksi: Tohmajärvellä Tikkalan kevyen liikenteen väylä sai 450 000 euroa ja Kihaus Folkille Rääkkylään suuntautui 50 000 euron lahjarahat.

Vanhan kaitaliinan päälle on aseteltu puurokattaus.
Mirja Hurskainen
Sepänniemen Martat ovat tuoneet Kiteen kirjaston ryhmätyötilaan jouluisen tunnelman. Ilmapiiriä voisi kuvailla myös sanoilla nostalginen, kotikutoinen ja aito, sillä värivaloja ja glitteriä sieltä ei löydy.

Ilpo Soikkeli tallentaa ja pysäyttää hetkiä valokuviinsa. Myös Elina Laine saa inspiraatiota ympäristöstä ja sen yksityiskohdista. Kuva: Eeva Lemiläinen.
Eeva Lemiläinen
Kesälahden kulttuuriseuran joulukuun näyttely on Ilpo Soikkelin ja Elina Laineen Matkoja-Etäisyyksiä. Se on jatkoa ensimmäiselle taiteilijasisarusten yhteisnäyttelylle Matkalla, joka oli Jyväskylässä alkuvuodesta 2021. Matkalla-näyttelyn myötä ihmeteltiin kuljettua elämän matkaa ja juhlistettiin samalla Elinan 50-vuotissyntymäpäivää.

Jyväskyläläinen teknologiayhtiö Aisti kertoo tiedotteessaan 29 miljoonan euron rahoituskierroksen täyttymisestä. Rahoituksen turvin yritys pystyy käynnistämään Kiteelle suunnittelemansa tehdasprojektin.

Jätkänkylttilät paloivat Hutsissa keskiviikkona.
Miikka Kivinen
1990-luvulta saakka järjestetty Reserviläisten joulutulet -tapahtuma kokosi keskiviikkoiltana väkeä Kiteen Hutsiin. Osallistujille tarjoiltiin jouluglögiä, karkkeja ja pipareita.

Ansiomerkkien saajat, nykyinen puheenjohtaja Erkki Kinnunen (takana vasemmalla) ja piirin toiminnanjohtaja Marja-Leena Räsänen (oikealla).
Sari Pitko
Yli 90 Eläkeliiton Kiteen yhdistyksen jäsentä oli ilmoittautunut tiistaina 10.12. Kiteenhovissa järjestettyyn Puurojuhlaan. Vuodenvaihteessa Heino Tiilikaiselle puheenjohtajuuden luovuttava Erkki Kinnunen juonsi tilaisuutta, jonka aikana laulettiin jouluisia yhteislauluja, jaettiin ansiomerkkejä yhdistystoiminnassa pitkään mukana olleille, palkittiin urheilurintamalla pärjänneitä, syötiin puuroa ja juotiin torttukahvit sekä pidettiin arpajaiset. Vieraana tilaisuudessa oli kirkkoherra Markku Komulainen, joka puheessaan nosti esille Eläkeliiton valtavan ja merkityksellisen toiminnan Keski-Karjalan alueella.