Farmaseutti Satu Kolehmainen on työskennellyt Kesälahden apteekissa pian 20 vuotta.

Apteekkialalla pysyvää on muutos

10.03. 08:17

Farmaseutti Satu Kolehmainen näkee työssään koko apteekkialan tehtävien kirjon.

KESÄLAHTI

Riitta Hakulinen

Satu Kolehmainen on toiminut farmaseuttina Kesälahden apteekissa kohta 20 vuotta. Kolehmainen kouluttautui ammattiinsa Kuopiossa ja halusi työllistyä omalle kotiseudulle.

– Kyllähän se lähteminen on aina välillä mielessä, mutta toisaalta täällä on tutut kuviot, Kolehmainen toteaa.

Kesälahden apteekissa työskentelee apteekkarin lisäksi kaksi täysaikaista työntekijää ja kaksi osa-aikaista. Nykyinen apteekkari on siirtymässä toiselle paikkakunnalle ja kevään aikana Kesälahdelle tulee uusi apteekkari Joensuusta.

– Minä olen viime kuukausina toiminut apteekin hoitajana ja olen sen myötä hoitanut apteekkarille kuuluvia tehtäviä, kuten laskunmaksuja, varastonhallintaa ja edustajien vastaanottoa, Kolehmainen kertoo.

Farmaseuttina Satu Kolehmaisen toimenkuvaan on kuulunut tilauksien tekoa, tavaroiden purkua sekä asiakaspalvelua lääkeneuvontoineen.

JATKUVA MUUTOS on Satu Kolehmaisen kokemukseen pysyvä tila apteekkialalla.

– Viime vuosina joka vuodenvaihteessa on tullut useita uusia säädöksiä ja muutoksia.

– Tämän vuoden alussa mm. Kela-korvauksien muutokset ja toimeentulotuen siirtyminen Kelalle on työllistänyt meitäkin.

– Voi sanoa, että ennen muuttuivat lääkkeet ja nykyisin lainsäädäntö. Tämä on hyvin säännelty ala ja se juuri tuo haasteellisuutta työhön.

Kolehmainen kokee, että muutoksia työyhteisöön tuovat myös apteekkarin vaihtumiset. Hän on kahdenkymmenen vuoden aikana toiminut neljän apteekkarin alaisena.

– Vaikka perustehtävät työssä pysyykin suurin piirtein samana, tuo jokainen apteekkari aina mukanaan oman tapansa tehdä työtä.

– Itselläni työnkuva on muuttunut jokaisen uuden apteekkarin myötä.

FARMASEUTIN työssä vaaditaan Kolehmaisen mukaan tarkkuutta, järjestelmällisyyttä, joustavuutta ja asiakaspalveluhenkisyyttä. Hyvästä muististakaan ei ole haittaa.

– Myönteistä tässä työssä on se, että työpäivät ovat monipuolista – tässä saa tehdä kaikkea.

– Parasta tässä työssä on asiakaspalvelu. Kun pienellä paikkakunnalla asiakkaat tulevat paremmin tutuiksi, pystyy myös palvelemaan paremmin, kun muistaa ihmisen asiakashistorian.

– Vuosien varrelta muistuu mieleen monia persoonallisia asiakkaita, jotka kollega saattoi tunnistaa puolen lauseen kuvauksesta.

– Se tietysti lämmittää, kun asiakkaat tulevat kiittämään saamastaan hyvästä palvelusta. Joku saattaa tuoda vaikka kukkia tai suklaata, Satu Kolehmainen kertoo.

KESKUSTELUA AIHEESTA

NÄKÖISLEHTI

Koti-Karjala ilmestyy myös näköislehtenä.

Kirjaudu palveluun ›

Tilaa näköislehti ›

GALLUP

Oletko vaihtanut kesärenkaat?

KUVAGALLERIAT

Katso lukijoiden kuvat sekä Koti-Karjalan toimituksen kuvagalleriat.

KUVAGALLERIAT ›