Plamen Dimov ja Kirsti Nortia-Holopainen uudistavat parhaillaan Nigtwish-näyttelyosastoa Kiteen Kotiseutumuseolla. Näyttelyosasto saa uutta tilaa seinän takaa.

Kotiseutumuseon Nightwish -näyttely laajenee ja uudistuu

19.04. 07:40

KITEE

Tuomo Flinkman

Kitee-Seuran Kotiseutumuseon tiloissa kolme kesää esillä ollut Nightwish -näyttely laajenee ja osa vanhoista näytteillä olleista esineistä vaihtuu uusiin. Näyttelyesineitä saatetaan lisäksi digitaalisesti luettavaan muotoon, joka on yksi osa käynnistettävää eMuseo-hanketta. Asiat olivat esillä seuran vuosikokouksessa viikko sitten keskiviikkona.

Nightwish -näyttely on ollut viime vuodet museon yksi katsotuimmista. Samalla se on tuonut runsaasti uusia kävijöitä koko museoon. Uutta näyttelytilaa museolle saadaan, kun sieltä siirretään esineitä Savikolla olevaan Kauppamuseoon.

Nightwish -näyttelyn uudistamisesta kantavat päävastuun yhtyeen paikalliset voimahahmot Tuomas Holopainen, Plamen Dimov ja Kirsti Nortia-Holopainen, joka on varastoinut huomattavan määrän yhtyeen toiminnan aikana esiintyjien käyttämiä esineitä sekä ympäri maailmaa esiintyjien saamia fanituotteita. Myös yhtyeen julkaisemat levyt ovat nähtävillä.

TULEVAN KEVÄÄN aikana Kitee-Seura rakennuttaa Kotiseutumuseon edustalle tykkikatoksen, jonne sijoitetaan tätä ennen ilman suojaa olevat kaksi tykkiä sekä merimiina. Investointina katos on seuran tämän vuoden kohteista suurin.

Myös Puhoksen Rantamakasiineilla tehdään muutoksia. Sähköliittymän lisäksi yhteen aittaa aloitetaan järviaiheisen näyttelyn kokoaminen. Suunnitelmissa on, että näyttely on avoinna samaan aikaan kuin laiturissa oleva ravintolalaiva.

Kitee-Seuran kolmas museo kohde Savikon Kauppamuseo P. Kankkunen Oy pidetään avoinna kesäkuusta elokuun puoliväliin, kuten Kotiseutumuseokin. Niin kauppamuseon kuin Kotiseutumuseon aukiolosta huolehtivat seuran palkkaamat kymmenen kesäsetelinuorta. Lisäksi museolle palkataan kuukauden ajaksi eMuseotyöhön alan opiskelija ja Kauppamuseolle sunnuntaipäiviksi opas. Kaikki oppaat on jo valittu.

Myös seuran museotoimikunta osallistuu museon aukipitämiseen sunnuntaisin. Samoin Kauppamuseolla on jäsenistö oppaiden apuna.

SEURA ON TOISENA vastuullisena järjestäjänä mukana 12. Puhoksen Perinnepäivillä yhdessä Keski-Karjalan Perinnekoneyhdistyksen kanssa.

Perinnepäivät ovat lisänneet vuosi vuodelta suosiotaan. Viime kesänä kahden päivän tapahtumassa kävi 6 000 henkilöä. Tämä on tapahtuman toiseksi suurin kävijämäärä. Tavoitetta kävijöiden määrästä ei ole asetettu, mutta vastaavaan lukemaan järjestäjät olemme varautuneet tulevanakin kesänä.

Perinnepäivien ns. pieni työryhmä on kokoontunut jo kolme kertaa. Kesää kohti talkoolaisten tapaamiset lisääntyvät.

KITEE-SEURAN puheenjohtajana jatkaa opetusneuvos Heikki Pirinen ja varalla Markku Hyvönen. Seuran vuosikokous valitsi erovuorossa olleet johtokunnan jäsenet Kalervo Rinteen, Tuomo Flinkmanin ja Erika Hakulisen niinikään uudelleen. Hallitukseen kuuluvat lisäksi Irma Kinnari, Ari Karhinen, Helena Suvanto, Heikki Arpinen sekä varalla Raimo Keränen ja Jorma Gröhn.

Kotiseutuarkistotoimikunnan puheenjohtajaksi valittiin Helena Suvanto sekä jäseniksi Maija Hakulinen ja Erika Hakulinen.

Museotoimikunnan puheenjohtajana jatkaa Kalervo Rinne. Jäseniksi valittiin Markku Hyvönen, Oiva Kostamo, Teuvo Nenonen, Aini Sepponen, Reino Toropainen, Jouko Karppanen, Terttu Kankkunen, Maija Hakulinen, Helena Suvanto, Jouni Pulkkinen vrpj. ja Pirjo Rinne.

Vuosikokous päätti lopettaa kulttuuritoimikunnan ja siirtää tehtävät johtokunnalle, jossa periaatteessa ovat samat henkilöt.

Keski-Karjalan Paikallislehti Oy:n yhtiökokousedustajiksi valittiin Paavo Mikkonen, Jouni Pulkkinen, Tuomo Flinkman ja Jorma Gröhn.

Vuosikokous hyväksyi johtokunnan esityksen jäsenmaksuista, jotka ovat ainaisjäsenmaksuja.

KESKUSTELUA AIHEESTA

NÄKÖISLEHTI

Koti-Karjala ilmestyy myös näköislehtenä.

Kirjaudu palveluun ›

Tilaa näköislehti ›

GALLUP

Osallistutko kesätapahtumiin?

KUVAGALLERIAT

Katso lukijoiden kuvat sekä Koti-Karjalan toimituksen kuvagalleriat.

KUVAGALLERIAT ›