Raja on pysynyt rauhallisena. Arkistokuva.
Kari Sarkkinen
Pohjois-Karjalan rajavartioston valvoman maastorajan tilanteessa ei tapahtunut muutoksia joulukuussa, tiedottaa Pohjois-Karjalan rajavartiosto. Maastorajalla ei havaittu laittomia rajanylityksiä. Rajavartiosto on varautunut rajatilanteen muutoksiin itärajan tilanteeseen liittyen. Rajaa valvotaan muun muassa partioinnilla, teknisellä valvonnalla ja valvontalennoilla. Frontexin henkilöstöä osallistui aiempaan tapaan rajojen valvontaan yhdessä rajavartioston omien rajavartijoiden kanssa.

Anniina Kontiokorpi on toiminut pari vuotta Pohjois-Karjalan lintutieteellinen yhdistys ry:n puheenjohtajana. Jäseniä yhdistyksessä on Kontiokorven mukaan vajaa 400.
Miikka Kivinen
Värtsilässä laskettiin tammikuun 6. päivänä lintuja. Pohjois-Karjalan lintutieteellinen yhdistys ry:n puheenjohtaja Anniina Kontiokorpi kertoi, että niin sanottuja lintujen taajamalaskentoja tehdään tänä vuonna Pohjois-Karjalan alueen taajamissa Joensuun tiheimpiä taajama-alueita lukuun ottamatta.

Musiikkipainotteisessa juhlajumalanpalveluksessa oli laulajia kaikista Keski-Karjalan kirkkokuoroista.
Mirja Hurskainen
Vuoden vaihteessa aloittanutta Keski-Karjalan seurakunta sai juhlallisen avauksen loppiaisena. Tohmajärven Kirkkoniemessä pidettiin juhlajumalanpalvelus, jonka liturgina toimi seurakuntapastori Antti Happonen ja saarnaajana Kuopion hiippakunnan piispa Jari Jolkkonen. Musiikkipainotteisen messun esityksistä vastasivat Kesälahden, Kiteen, Rääkkylän ja Tohmajärven kirkkokuorot erilaisilla kokoonpanoilla. Lopussa niitä saatiin kuulla suurkuorona.

IPV ratkaisi Talvisuperin avauspelin edukseen kotiutuskisassa. KiPasta kotarissa onnistui vain Jiri Pippola, joka juoksutti Sulo-Veikko Varosen tupaan taidokkaalla rajanäpäyksellä. Hyvässä lyönnissä hän oli myös loppiaisen JoMa -pelissä. Siinä lyötyjen saldo kasvoi kolmella. Kuva: Niilo Hirvonen
Niilo Hirvonen
Talvisuperin pelit tuovat vimmatun voiton tavoittelun sijasta mukavaa vaihtelua pesiksen harjoitteluun ja tarjoavat nuorille hyvän tilaisuuden näyttöjen antamiseen. Tämä pelin henki oli aistittavissa myös viime viikonloppuna pelatuista Kiteen Pallon talvisarjan ensimmäisistä otteluista.

Ainakin osalla valtuutetuista toiminnan lopettamisesta kertova lause ”Hileasemien toiminta loppuu vuoden 2024 loppuun mennessä” on jäänyt kokonaan huomaamatta.
Kari Sarkkinen
Kiteen kaupungin tekninen lautakunta ilmoitti marraskuussa vuoden 2025 talousarviota käsitellessään lopettavansa hileasemien toiminnan vuoden 2024 loppuun mennessä. Toinen näistä sijaitsee Kiteellä Keisarinkujalla ja toinen Kesälahdella Hellaniementiellä.

Jarno Luukkonen kertoo, että perhe on tukenut häntä alusta lähtien alan vaihdossa. – Ja moni kaveri on tukenut myös.
Miikka Kivinen
Kiteeläinen Jarno Luukkonen, 46, teki jokin aika sitten suuren suunnanmuutoksen työurallaan. Parisen kymmentä vuotta betonielementtitehtaalla työskennellyt mies päätti nimittäin opiskella parturiksi. Luukkonen kertoo, että taustalla oli ennen kaikkea elementtiteollisuuden ja rakentamisen hiipuminen.

Veikon Koneen yrittäjä Kari Barck.
Kari Sarkkinen
Ennen joulua kysyimme muutamalta yritykseltä joulusesonkiin valmistautumisesta sekä odotuksista joulumyynnin osalta. Nyt kun joulun kiireet ovat ohi, palasimme tiedustelemaan miten kaupan alan vuoden vilkkain aika sujui ja onko alennusmyyntejä käynnissä.

Anna Easteden on tehnyt kiinteistönvälitystä kolmen vuoden ajan. Tavoitteena on myydä tänä vuonna 30 asuntoa. Kuva: Anna Eastedenin kotialbumi
Anna Eastedenin kotialbumi
Kun kello Keski-Karjalassa on 20 illalla, on se Los Angelesissa 10 aamulla. Näyttelijänä ja mallina tunnettu tohmajärveläislähtöinen Anna Easteden vastaa puheluun kotonaan Los Angelesin esikaupungissa Glendalessa. Hän kertoo tulleensa juuri pilates-tunnilta. Kyseessä on uusi harrastus, sillä Easteden aloitti käymään kotinsa lähelle avatussa pilates-studiossa joulukuun alussa.

Susi kaadettiin Tohmajärven ja Kiteen rajamailla lauantaina. Lupa sudenkaatoon saatiin 2. tammikuuta.

Arppen koulu järjestää 14.1. Ilmarisen ravintolasalissa jatko-opintoihin tähtäävän vanhempainillan. Tässä 9. luokan oppilaille ja heidän huoltajilleen tarkoitetussa tapahtumassa ovat esillä sekä Kiteellä toimivat oppilaitokset lukio, kansanopisto, Riveria ja musiikkiopisto sekä Riverian, Luovin, Karelia ammattikorkeakoulun ja Itä-Suomen yliopiston tarjoamat opintomahdollisuudet.

Majavapato on nostanut rantaan laajan tulvalammikon.
Mirja Hurskainen
Puruveden rannassa Aittolahden perukassa ovat majavat loppukesän ja syksyn 2024 kuluessa toteuttaneet melkoiset maisemanmuutostyöt. Entisen matonpesupaikan ja aallonmurtajan ympäriltä lehtipuut ovat päätyneet talvivarastoon laiturin alle.

Juho Ikonen havainnollisti, miten malminetsintä tarkentuu vaiheittain.
Mirja Hurskainen
Mitä on malminetsintä ja mitkä ovat maanomistajan oikeudet malminetsintään liittyen? Nämä olivat keskeisimmät aiheet, jotka tulivat esille MTK:n ja Metsänhoitoyhdistys Pohjois-Karjalan järjestämässä metsäillassa Kiteellä.

Värtsilän pitäjän näytelmäryhmä on harjoitellut talviteatteriesitystään sivistyskeskus Ahjossa. Kuvassa melkein koko porukka.
Mervi Venäläinen
Värtsilän pitäjän näytelmäryhmä valmistelee kymmenen hengen porukalla esitykseen draamakomediaa Piinapenkki. Pekka Linnanmäen vuonna 2020 kirjoittama tarina kertoo yhdestä päivästä puiston penkillä, markkina-alueen laitamilla. Penkillä ja sen ympäristössä paljastuu erilaisten kulkijoiden tragikoomiset elämäntarinat ja monenkirjavat kohtalot.

Sivistyksen Suakkunat -julkaisusta luopuminen kokonaan saa selkeää kannatusta (78 %). Vastaajat pitävät verkkotiedotusta ja vaihtoehtoisia jakelutapoja riittävinä. Kaavio on kuntalaiskyselyn yhteenvedosta.
Kari Sarkkinen
Tohmajärven kunta järjesti syksyllä kuntalaiskyselyn toimenpiteistä taloustilanteen parantamiseksi. Kantaa säästökohteisiin sai ottaa 27. marraskuuta saakka ja yhteenveto kuntalaiskyselystä oli esillä kunnanvaltuuston talousarviokäsittelyssä. Vastauksia kuntalaiskyselyyn tuli 278 kuntalaiselta.

Itä-Suomen poliisille on tehty 29 ilmoitusta vuoden vaihteen ilotulituksista. Pohjois-Karjalassa ilotulituksia nähdään uudenvuodenaattona ainakin Hammaslahdessa, Kiihtelysvaarassa, Tuupovaarassa ja Enossa. Ilotulituksia on luvassa myös Kolilla, Lieksassa ja Nurmeksessa sekä useita myös Etelä- ja Pohjois-Savon alueilla.

Pohjois-Karjalan rajavartioston apulaiskomentajana aloitti vuodenvaihteessa everstiluutnantti Mikko Kallinen. Kuva: Rajavartiolaitos.
Rajavartiolaitos
Pohjois-Karjalan rajavartioston apulaiskomentaja vaihtuu. Vuodenvaihteessa apulaiskomentajana aloittaa everstiluutnantti Mikko Kallinen.

Kylille hankitaan Leader-tuella muun muassa sydäniskureita ja muuta ensiapuvälineistöä. Kuva: Mervi Venäläinen
Mervi Venäläinen
Keski-Karjalan Jetina avasi loppusyksystä kampanjaluonteisen pienhankehaun varautumiseen ja turvallisuuteen liittyen. Tukea voi hakea turvallisuuteen ja varautumiseen liittyviin hankintoihin, rakentamiseen tai kehittämiseen. Yhdistykset kiinnostuivat hankehausta laajasti. 17 hankehakijaa jätti hakemuksen 19 eri hankkeelle.

Metsänhoitoyhdistys Pohjois-Karjalan vasta valittu valtuusto aloitti työskentelynsä 18.12. Joensuussa syyskokouksella.

Hanna Tarkkonen ja joukkuekaveri Selma Heikkinen saivat kunnian edustaa Suomea kansainvälisissä ystävyyskilpailuissa. Kuva: Ella Ristimäki.
Ella Ristimäki
Hanna Tarkkonen, 26, istuu kotisohvalla Kiteen Sepänniemessä ja kertoo Norjaan suuntautuneesta kilpailumatkastaan loka-marraskuun vaihteessa.

Suomen Luonnonsuojeluliiton Pohjois-Karjalan piiri sekä Luontokollektiivi on tyytyväinen Itä-Suomen aluehallintoviraston päätökseen olla myöntämättä valtionyhtiö Neovalle lupaa avata Tohmajärven Teerisuolle uutta turvetuotantoaluetta. Tiedotteessaan piirijärjestö kertoo, että toteutuessaan turvetuotantoalueen kuivatusvedet olisi johdettu avo-ojan kautta Lahdenjokeen, joka laskee Natura 2000 -verkostoon kuuluvaan Tohmajärven Peijonniemenlahteen.

Itäisen Suomen maakuntien tapaaminen Helsingissä 19.12.2024. Puheenjohtajien pöydässä vasemmalta Pohjois-Karjalan maakuntaliiton yhteyspäällikkö Jarno Turunen, Pohjois-Karjalan maakuntavaltuuston puheenjohtaja, kansanedustaja Seppo Eskelinen (sd.), Pohjois-Karjalan maakuntahallituksen puheenjohtaja, kansanedustaja Hanna Räsänen (kesk.) ja maakuntajohtaja Markus Hirvonen. Kuva: Pohjois-Karjalan maakuntaliitto.
Pohjois-Karjalan maakuntaliitto
Etelä-Karjala, Etelä-Savo, Kainuu, Kymenlaakso, Pohjois-Karjala ja Pohjois-Savo käsittelivät Itäisen Suomen ohjelman valmistelun tilannetta kokouksessaan joulukuun puolivälissä.

ProAgria Itä-Suomen toteuttama Maatilan Turva -hanke käynnistyy Pohjois-Karjalassa. Hankkeen keskiössä ovat valmius, ruokahuolto ja omavaraisuus. Hanke toteutetaan Pohjois-Karjalassa tiedonvälityshankkeena yhteistyössä eri toimijoiden ja organisaatioiden kanssa ajalla 1.12.2024-31.12.2026. Hankkeen suunnittelussa on hyödynnetty POKA 24 -harjoituksessa saatuja tietoja mm. kotieläintilojen varautumisesta sekä toimenpiteistä, mikäli alueeseen kohdistuisi vakava uhka.

Pohjois-Karjalan Osuuskaupan edustajisto on valinnut PKO:lle hallintoneuvoston vuosiksi 2025–2027. Keski-Karjalaa hallintoneuvostossa edustavat kiteeläiset Emmi Kaalimaa, opettaja ja Kaija Parviainen, vastaava uimahallityöntekijä.

Itä-Suomen poliisin joulun aika oli kokonaisuudessaan rauhallinen. Poliisia työllisti lähinnä tavanomaiset hälytystehtävät, kuten häiriökäyttäytyminen, liikenteessä aiheutuneet tehtävät, päihtyneet henkilöt, kotihälytykset ja itsetuhoiset henkilöt.

Marjukka Konttinen-Lappalainen signeerasi Viehkatietä Rääkkylän kirjastossa 5. joulukuuta. Kuva: Erja Moore
Erja Moore
Marjukka Konttinen-Lappalaisen ensimmäisen teoksen Viehkatie – otteita isäni, Toivo Konttisen, muistelmista ja muita historian tapahtumia, julkistaminen pidettiin Rääkkylän kirjastossa joulukuun alussa.

Yhteissoittokannel on yksi Koistinen Kantele Oy:n viime vuosien innovaatioista. Arkistokuva: Hanna Turunen.
Hanna Turunen
Rääkkyläläinen Koistinen Kantele Oy on haettu konkurssiin joulun alla. Konkurssin myötä katkeaa 67 vuoden mittainen Otto Koistisen elämäntyöstä käynnistynyt kantelevalmistuksen perinne. Hannu Koistisen yrityksessä kanteleita on valmistettu vuodesta 2000 lähtien. Koistinen Kantele Oy on työllistänyt neljä kokonaikaista ja kaksi osa-aikaista työntekijää, kerrotaan yrityksen tiedotteessa. Yrityksessä on keskitytty soitinten valmistamisen ohella myös kehitystyöhön. Yrityksen innovaatioita ovat mm. ammattitason konserttikanteleet, sähkökanteleet, modernit pienkanteleet ja yhteiskanteleet.

August Joensalo vietti Rääkkylän Hakoniemen residenssissä reilut kolme viikkoa. Kuva: August Joensalo
August Joensalo
Liperiläislähtöinen kirjoittaja, elokuvaohjaaja ja taiteilija August Joensalo vietti joulukuussa reilut kolme viikkoa Rääkkylän Hakoniemen residenssissä. Helsingissä asuva Joensalo työstää parhaillaan Pohjois-Karjalaan sijoittuvan esikoisdraamaelokuvansa käsikirjoitusta. Hän kertoi etsineensä nimenomaan residenssiä, joka sijaitsisi lähellä tulevan elokuvan tapahtumapaikkoja ja hänen omia juuriaan.

Henkilöauto ja täysperävaunulla varustettu ajoneuvoyhdistelmä törmäsivät joulupäivän iltana Kiteellä Lepikon risteyksen ja Tolosenmäen välillä valtatie 6:lla.

Vuoden vaihteessa eläkkeelle siirtyvä Jukka Nenonen lupaa käydä Istexillä tervehtimässä yrittäjiä Tuija ja Markku Hiltusta sekä työkavereitaan.
Kari Sarkkinen
Istumme Itä-Suomen Tekstiilihuollon - Istexin toimistossa vuoden vaihteessa eläkkeelle jäävän Jukka Jupe Nenosen sekä yrittäjien Tuija ja Markku Hiltusen kanssa ja muistelemme Nenosen 42-vuotista työuraa. Keskustellessa nousee esille monia hyvä asioita, mikä ovat saaneet Nenosen pysymään saman työantajan palveluksessa yli neljä vuosikymmentä.

Toimitus hiljenee joulun viettoon. Palaamme työn ääreen jälleen perjantaina 27.12.2024.

Junaan noustiin Simpeleen asemalta.
Mervi Venäläinen
Joulupukki ja muori tonttuineen matkustivat joulun alla perjantain iltajunassa Simpeleeltä Kesälahdelle. Joulukorttien ja makeisten lisäksi matkustajille jaettiin roppakaupalla joulumieltä ja iloa räntäsateiseen iltaan. Monen väsyneenkin matkustajan kasvoille nousi hymy ja taisipa jokunen liikutuksen kyynelkin silmäkulmaan nousta 3-vuotiaan Immo-tontun ja 8-vuotiaan Heppu-tontun reippaiden hyvän joulun toivotusten myötä.

Kiteen kirkkoherra Markku Komulainen on löytänyt joulutunnelman kolmen vuosikymmenen ajan työnsä parista.
Kari Sarkkinen
Kiteen seurakunnan kirkkoherra Markku Komulaisen yli 30 -vuotiseen pappisuraan on sattunut vain yksi työstä vapaa joulu. Hän ei ole tästä kuitenkaan yhtään pahoillaan, päin vastoin.

Lappeenrannantiellä sattui aamulla liikenneonnettomuus, jossa osallisena oli useampi ajoneuvo. Pelastuslaitoksen tiedotteen mukaan tilannepaikalla oli kaksi raskasta ajoneuvoa, yksi henkilöauto ja yksi pakettiauto. Osa ajoneuvoista oli pysähdyksissä Lappeenrannantiellä teknisen vian vuoksi. Paikalle ajanut lastissa ollut puutavara-auto joutui törmäykseen pysähdyksissä olleiden ajoneuvojen kanssa. Toinen tilannepaikalla ollut raskas ajoneuvo ei ollut törmäyksessä osallisena.

Aluepalomestari Tenho Raatikainen kertoo, että pelastusasemallakin hiljennytään joulun tunnelmaan, mutta silti lähtövalmiutta on kohotettu..
Kari Sarkkinen
Kun kansa hiljentyy joulunviettoon, pelastuslaitoksen valmius pysyy samalla tasolla kuin normaaleinakin viikonloppuina, jopa hieman korotettuna. Kiteen pelastusasemalla päivystää 24/7 niin pelastus- kuin ensihoitohenkilöstöä, Tohmajärvellä päivystää ensihoito. Kesälahdella ja Rääkkylässä pelastushenkilöstö on virka-ajan ulkopuolella kotivarallaolossa. Myös Värtsilässä on pelastusasema. Värtsilässä henkilöstö hälytetään aina varallaolosta.

Lääkärileikki innosti nelivuotiaita kerholaisia.
Kari Sarkkinen
Otsikon lause on lasten suusta kuultuna monelle vanhemmalle tuttu. Pitkinä joulun pyhinäkin se saattaa kuulua tai milloin vain, kun tekeminen pysähtyy ja lapselle tulee tylsä olo.

Siun soten palveluverkkopäätösten toimeenpano käynnistyy vaiheittain vuoden alusta alkaen. Alueelliset järjestämissuunnitelmat on julkaistu Siun soten verkkosivuilla.

Kiteen kaupunginvaltuusto piti vuoden viimeisen kokouksensa Sivistys- ja kulttuurikeskus Ilmarisen ravintolasalissa.
Kari Sarkkinen
Kaupunginvaltuusto hyväksyi Puhoshalliin rakennettavat Narskuttelu Oy:n sekä Aisti Corporation Oy:n tilamuutokset sekä sähköaseman ja -liittymän rakentamisen hankesuunnitelman kustannusarvioineen. Tälle 11,8 miljoonan investointihankkeelle on laadittu kokonaisaikataulu niin, että Aisti Corporation Oy:n tuotannon aloitus tapahtuisi vuoden 2026 lokakuussa. Tämä käytännössä tarkoittaa sitä, että Narskuttelu Oy:n tilamuutokset saadaan urakkakilpailutukseen tammikuussa 2025..

Riverian Kiteen koulutusyksikössä vietettiin valmistujaisjuhlia tutkinnon suorittaneille.
Miikka Kivinen
Joulukuun 19. päivä Riverian Kiteen koulutusyksikössä vietettiin valmistujaisjuhlia.

Pohjois-Karjalan Yrittäjät ry:n hallitus valitsi järjestäytymiskokouksessaan varapuheenjohtajaksi Kiteen Yrittäjien puheenjohtajan Reima Luukkaisen. Luukkainen toimii myös Kauppapuutarhaliitto ry:n Itä-Suomen piirin sihteerinä sekä Keski-Karjalan Moottorikelkkailijat ry:n puheenjohtajana.

Tarja Varonen lypsää ja ruokkii lehmät joulun aikaan ihan samalla tavalla kuin muulloinkin.
Mirja Hurskainen
Tarja Varonen, 48, myöntää olevansa siinä määrin jouluihminen, että hänestä on mukava koristella koti jouluun.

Sari Vänskän Joulupajassa tekemä Maileg -tonttu ihastuttaa.
Sari Pitko
Jo useampana vuonna järjestetty Keski-Karjalan kansalaisopiston Joulupaja pidettiin Rasivaaran Rasihovissa viikonloppuna 7.-8.12. Kurssin opettajana toimi tekstiilityön opettaja Hannele Kinnunen, joka vetää myös kansalaisopiston järjestämiä Käsityöpajoja.

Joonatan Järvinen (vas.), Eepi Järvinen (keskellä) sekä Anna Ignatius (oik.) olivat tulleet Tohmajärvelle Kajaanista.
Miikka Kivinen
Jännittääkö joulu? Kävimme kysymässä asiaa sivistyskeskus Ahjossa 7.12. järjestetyissä Tohmajärven joulumyyjäisissä.

Pohjois-Karjalan hyvinvointialueen aluehallitus päätti käynnistää koko hyvinvointialueen organisaatiota koskevat yhteistoimintaneuvottelut tuotannollisista ja taloudellisista syistä sekä toiminnan uudelleenjärjestelyjen takia.

Kiitoksena innokkaasta osallistumisesta Kiteen Hyvän Mielen Joulunavauksen järjestelyihin LC Kitee Ilmarinen lahjoitti Hutsin eskareille 200 euron lahjakortin. Huomionosoituksen luovuttivat klubin rahastonhoitaja Jarmo Hakulinen, vasemmalla, ja presidentti Hannu Heikkinen. Eskarilaisten puolesta lahjakortin ottivat vastaan Jasper, Eemil ja Ella.
Jouko Väistö
Tämänvuotista joulunavausta ideoidessaan LC Kitee Ilmarinen halusi elvyttää jouluikkunaperinnettä. Tässä tarkoituksessa se haastoi paikalliset yritykset ja yhteisöt somistamaan näyteikkunansa jouluisasti.

Kynttilät syntyvät silikonimuotteihin. Somat hahmot ja pastellivärit ihastuttavat lapsia ja lapsenmielisiä.
Mirja Hurskainen
Parafiini lämpenee vesihauteessa ja pienet silikonimuotit odottavat valmiina kynttilän valajaa.

Palvelukodin johtaja Heli Sarkkinen kertoo, että Viherpolussa ja Viherlaaksossa on valmistauduttu jouluun esimerkiksi leipomalla pipareita ja askartelemalla joulukoristeita.
Miikka Kivinen
Palvelukoti Viherpolussa ja palvelukoti Viherlaaksossa joulua odotetaan kovasti ja siihen on valmistauduttu monin eri tavoin. Palvelukodin johtajana toimiva sairaanhoitaja Heli Sarkkinen kertoi joulukuun puolenvälin tienoilla, että pipareita on leivottu ja joulukoristeita on askarreltu.

Liliia, Timur ja Anton Telcharov pitävät Suomessa myös talvesta ja talvisista harrastuksista.
Mirja Hurskainen
– Joulukinkun paistoimme ensimmäistä kertaa viime vuonna ja voi kun se olikin hyvää, kertoo Liliia Telcharova tutustumisestaan suomalaisiin jouluruokiin.

Jussi Sormusen piha kylpee jouluvaloissa.
Miikka Kivinen
Jussi Sormusen talosta Tohmajärven Akkalassa ei voi erehtyä. Koko pihamaa on koristeltu ja valaistu jouluvaloin. Etuportin tolpan päällä on kuuran peittämä hymyilevä poro, tien vieressä, valaistujen puiden katveessa pyöräilee joulupukki, jonka pyörä on koristeltu LED-valoin. Taempana näkyy lisää hahmoja: on lumiukkoja, susia, eksoottisia lintuja ja nalleja. Omakotitalon piipun päällä töröttää joulupukki ja katon harjalla on reki poroineen. Myös talon takana olevat puut on valaistu monin eri värein. Koko piha kylpee jouluisissa väreissä.

Suomen lippu nousi kuulasta aamutaivasta vasten.
Mirja Hurskainen
Hutsin koulun lipputankoon nousi siniristilippu Suomen itsenäisyyspäivän kunniaksi. Alkuluokan oppilaat lauloivat rytmikkäästi ja kuuluvasti: Kuudes päivä joulukuuta lippu nostetaan sinitaivaan alle liehumaan. Lipunnostosta aiotaankin tehdä koulussa perinne.