Meijerinrannan Mylly Oy Kiteellä käynnistää myllyn ja jatkaa Valmaa

29.09. 07:46

KITEE

Tuomo Flinkman

Kiteellä meijerinrannan tuntumassa reilut parikymmentä vuotta pysähdyksissä ollut mylly aloittaa jauhamisen vielä tänä syksynä. Samoissa tiloissa toimiva Itämaidon Valmakaupan liiketoiminta muuttuu yrittäjävetoiseksi. Uutena yrittäjänä aloittaa kiteeläinen Harri Puustinen.

– Tämä on minulle täydellinen ammatinvaihdos. Mylläriksi minua houkutteli Puhoksen mylläri Tuomo Monto. Vastaavasti kauppiaaksi siirtyminen tuli eteen neuvottelujen pohjalta Osuuskunta ItäMaidon kanssa. Osuuskunnalla on yrittäjävetoisia kauppoja on ennestään neljä

– Niin Puhoksen kuin Meijerinrannan myllyn omistaa Kiteen kaupunki. Monto suositteli heti alkuun Meijerinrannan myllyä Puhoksen sijasta. Käytyäni kaupunginjohtajan luona kyselemässä myllyn mahdollista käyttöönottoa, vastaukset olivat miellyttäviä. Sen jälkeen oli helppo lähteä rakentamaan koko konseptia myös myymälän osalta.

– Kaupunki selvitti Meijerinrannan myllyn sähköjen kunnon ja lupasi järjestää sähköasiat kuntoon lukuunottamatta valaistusta, jonka uusimisesta minulla on omat suunnitelmat, Puustinen kertoo.

PUHOKSEN MYLLYÄ jo toisessa polvessa pyörittänyt Tuomo Monto on lupautunut mestariksi yhdessä Aulis Pulkkisen kanssa kisälli Harri Puustiselle.

– Paitsi kaupungin kanssa, neuvotteluja on käyty myös KETI:n kanssa. Sieltä sain apua niin yritykseni Meijerinrannan Mylly Oy:n perustamiseen kuin myllärikoulutukseenkin. Opetus tulee tapahtumaan mestari-kisälli -periaatteella, jossa myllärit opastavat käytännössä myllyn toiminnan.

– Itse en ole jyvien ja jauhojen kanssa juuri ollut tekemisissä, minkä nyt leipomisharrastukseni yhteydessä. Puhoksen myllyllä olen käynyt varsin usein ja myllyn toiminnasta on keskusteltu enemmänkin, Puustinen sanoo.

MYLLYLLÄ ON Itä-Suomessa selvä tilaus.

– Tuomo Monto on tarjonnut toimintojaan jo pitemmän aikaa. Myös Liperin Mylly on tarjonnut jauhatusta alihankinnan muodossa. Muita toiminnassa olevia myllyjä ei sitten Pohjois-Karjalassa ole.

– Myllyn kapasiteettia on vaikea sanoa, kun toiminnan loppumisesta on näinkin pitkä aika. Laskelmiemme mukaan myllyn kapasiteetti liikkunee 400 000 kilon vaiheilla, kun Puhoksessa se on 200 000 kiloa. Kun saamme sähköt, aloitamme koekäytöt ja koneiden testaukset. Päällisin puolin koneet näyttävät toimivilta ja niiden tekniikka on sitä vanhan hyvän ajan tekniikkaa.

– Myllyn koko on siksi suuri, että vielä entisen jauhatuksen aikana voidaan aloitella jo toisen asiakkaan jyvien jauhatusta. Edelleen mylly on monipuolinen. Sillä voidaan jauhaa periaatteessa mitä vaan. Oman työpanokseni tulen keskittämään mahdollisimman pitkälle myllärinä olemiseen, Harri Puustinen kertoo.

MYÖS OSUUSKUNTA Itämaidon Valmakauppa toimii myllyrakennuksessa.

– Tämä toiminta muuttuu yrittäjävetoiseksi perustamani yrityksen kautta. Kaupan osalta on leijunut sellainen kuva, että se on tarkoitettu vain Valion tuottajille. Tämä on väärä käsitys. Kaupassa voi asioida kuka vaan. Valikoima on varsin monipuolinen ja se toimii pari vuotta sitten uusituissa tiloissa.

– Myymälässä työskentelee tällä hetkellä puolitoista henkilöä, kun pitkäaikainen myymälänhoitaja Juhani Kurki on osa-aikaeläkkeellä. Varsinaisena myyjänä toimii Seppo Tikkanen. Itsekin olen myymälässä, mikäli myllyltä ehtii, Puustinen pohtii.

MUITAKIN viritelmiä Puustinen on ehtinyt suunnittelemaan ja neuvottelemaan.

– Lähdemme liikkeelle Valmakaupan nykyisellä tuotteistolla. Myllyrakennuksessa on vapaata tilaa myös uusille toiminnoille. Yhtenä asiana olemme keskikarjalaisten tuottajien kanssa synnytelleet ajatusta lähiruokapisteestä. Täällä on varsin laaja kirjo eri tuotteita, joita tiloilla tuotetaan ja jalostetaan. yhteistä myyntipistettä ei kuitenkaan ole, joten sille olisi nyt tilaus. Ja, onhan niitä ajatuksia muitakin, mutta aloitetaan aluksi päätuotteilla.

KESKUSTELUA AIHEESTA

NÄKÖISLEHTI

Koti-Karjala ilmestyy myös näköislehtenä.

Kirjaudu palveluun ›

Tilaa näköislehti ›

GALLUP

Oletko käynyt puolukassa ja sienessä?

KUVAGALLERIAT

Katso lukijoiden kuvat sekä Koti-Karjalan toimituksen kuvagalleriat.

KUVAGALLERIAT ›