Elin ja Oiva Makkonen toivovat saavansa asua omassa kotonaan mahdollisimman pitkään.

”Ei tässä mitään vanhuksia olla!”

06.10. 07:48

KITEE

Riitta Hakulinen

Vanhusten viikon kunniaksi halusimme haastatella ikääntynyttä pariskuntaa, joka asuu vielä omassa kotonaan, ja kysyä ajatuksia vanhenemisesta ja omasta elämänpolusta.

– Mutta eihän myö mittään vanhuksia vielä olla! tokaisi Oiva Makkonen ensi alkuun haastattelupyyntöä esitettäessä.

Kiteeläiset Oiva, 82, ja Elin Makkonen, 81, ovat oivallinen esimerkki tämän päivän kasikymppisistä, jotka elävät varsin vireää, toimeliasta ja osallistuvaa elämää, vaivoista huolimatta. Heidän lapsuudessaan ihmiset eivät juurikaan eläneet 80-vuotiaiksi asti.

– En minäkään kyllä arvellut eläväni montaa eläkevuotta, kun kuusikymppisenä olin sydänleikkauksessa. Mutta niin tässä vaan ihmeen hyvin on porskuteltu menemään, Oiva Makkonen toteaa.

– Ihan pitää kyllä välillä ihmetellä, miten tämän ikäisenä menee vielä eteenpäin ilman apuja, Elin Makkonen täydentää.

– Kyllä kai sillä elämään ja asioihin asennoitumisella on vaikutuksensa. Jospa sitä on vähän kevyempi elää näin vähän höpsönä, Oiva Makkonen kujeilee.

Makkoset asuvat rivitaloasunnossa Kiteen keskustan tuntumassa. Heillä on Puruveden saaressa mökki, jossa on tänä kesänä vietetty ”kyllästymiseen asti” aikaa osakkeessa olevan putkiremontin takia. Villalassa on hoidettava metsätila, ja lisäksi on vene, jolla on menneenäkin kesänä tehty useampi reissu.

– Sydänleikkauksesta kun selvisin, päätin ostaa veneen. Lottovoitto kun kohdalle osuu, niin ostan vielä puolta pidemmän purren. Jospa tuo Elin vielä siihenkin laivatytöksi ryhtyy, Oiva Makkonen sanailee.

SOTA-AJASTA Elin ja Oiva Makkosella on kummallakin muistikuvia. Kiteellä eri paikoissa lapsuutensa elänyt Elin muistaa, kuinka rajan pinnasta lähdettiin evakkoon Saramäkeen.

– Meillä lapsilla oli aina pahvista tehdyt nimilaput, jotka oli hakaneulalla vaatteisiin kiinnitetty. Varauduttiin siihen, että jos joudutaan vanhemmista yllättäen erilleen, saadaan nimilapun avulla tietoa taustoista, Elin Makkonen muistelee.

– Vielä tänäkin päivänä meinaan vaistomaisesti painua matalaksi, kun näen tai kuulen useamman lentokoneen lentävän taivaalla, kertoo Elin Makkonen sota-aikojen varotoimien mieleen jäämisestä.

Oiva Makkoselta sota vei isän - äiti oli kuollut jo paria vuotta aiemmin. Elämä äitipuolen kanssa oli kovaa.

– Veljen kanssa piti kerätä risuja ja oksia talon lämmikkeeksi jo alle kouluikäisenä. Sota-ajan halkokontrahdeissa meillä ei ollut velvollisuutta toimittaa halkoja valtiolle, mutta meidän ohi ajavista halkokyydeistä aina ”vahingossa” tippui joitain halkoja tielle, Oiva Makkonen kertoo kyläläisten hyväntahtoisuudesta.

Oiva Makkonen aloitti koulunkäynnin sodan aikana. Ennen kouluun menoa piti hänen veljensä kanssa huolehtia navettatöistä ja tilan työt jatkuivat koulun jälkeen.

Kaltoin kohtellut veljekset otettiin huostaan alle kymmenvuotiaina ja sijoitettiin heidän enonsa taloon.

TYÖNTEKOON Makkoset tottuivat hyvin pienestä pitäen. Elin lähti 13-vuotiaana naapurikylän taloon ”pieneksi käsikassaraksi” ja autteli talon pikkuaskareissa aina rippikoululaiseksi asti. Tämän jälkeen hän oli lapsia katsemassa muutamana vuotena tuttavien talossa.

Emäntäkoulun jälkeen Elin työskenteli 17 vuotta Kiteen vanhan sairaalan keittiössä. Viimeiset 20 vuotta ennen eläkkeelle jäämistä hän toimi keskusvarastonhoitajana Kiteen vanhalla terveyskeskuksella.

– Tykkäsin kovasti työstäni, enkä erityisesti odottanut eläkkeelle jäämistä. Päätin viettää ensimmäisen eläkepäivän yöpuvussa ja se toteutuikin mökillä, Elin Makkonen kertoo.

– Muutaman kuukauden halusin olla tekemättä mitään sitoumuksia, mutta sen jälkeen olemme kyllä ahkerasti osallistuneet monenlaisiin menoihin.

Oiva Makkonen teki palkkaa vastaan metsätöitä jo noin kymmenvuotiaana. Ennen rippikoulua hän oli työskennellyt jo useammassa Villalan talossa ollen apumiehenä hevosrahtiajossa.

Joensuussa käydyn metallialaan painottuvan ammattikoululinjan jälkeen hän ennätti mm. työskennellä Kiteen Essolla, pitää korjaamoyritystä ns. Betken talossa ja olla työmiehenä Karjalan Murskeella.

– Lantto kielsi minulta Murskeella työskentelyn viiden vuoden jälkeen ja passitti keuhkoleikkaukseen. Sen jälkeen olin 29 vuotta töissä kunnalla huolehtien mm. kaupungintalon ja koulujen kiinteistöhuollosta, Oiva Makkonen kertoo.

– Eläkkeelle jäin 63-vuotiaana, eikä missään vaiheessa ole tarvinnut sen jälkeenkään toimettomana olla.

MAKKOSET osallistuivat jo työaikanaan aktiivisesti Kiteen nuorisoseuran näytelmä- ja kansantanssitoimintaan. Pursiseurassa he ovat myös pitkäaikaisia toimijoita.

Eläkkeelle jäätyä Makkosia ovat vieneet Eläkkeensaajien monet toimintaryhmät, Sydänyhdistys, metsästysseurat ja Hengitysyhdistys.

He ovat myös ahkeria kulttuurinystäviä - paikallisten kulttuuritilaisuuksien lisäksi tapana on ollut käydä konserteissa ja oopperoissa kauempanakin.

Paikallisiin terveyspalveluihin Makkoset ovat olleet erittäin tyytyväisiä.

– Kyllä täällä on ollut hyvä hoito ja meistä on pidetty hyvää huolta, Elin Makkonen kiittelee.

Tulevia vaihtoehtoisia ikäihmisille suunnattuja asumisen muotoja Makkoset eivät ole vielä tulleet miettineeksi.

– Kyllähän se hyvä olisi saada olla omassa kotona niin pitkään kuin mahdollista. Ja jos vain kuntoa ja terveyttä riittää, toinen toisiamme autamme, Elin Makkonen toivoo.

– Kyllähän se olisi varmasti hyvä käydä itsekin jonkinlaista hoitotahtoa laatimaan tulevaisuuden varalle, Oiva ja Elin Makkonen tuumaavat yhdessä.

KESKUSTELUA AIHEESTA

NÄKÖISLEHTI

Koti-Karjala ilmestyy myös näköislehtenä.

Kirjaudu palveluun ›

Tilaa näköislehti ›

GALLUP

Tuleeko Keski-Karjalaan pysyvä lumipeite tämän vuoden puolella?

KUVAGALLERIAT

Katso lukijoiden kuvat sekä Koti-Karjalan toimituksen kuvagalleriat.

KUVAGALLERIAT ›