Iiro Aallolla ”prenikoita” rinnassa riittää. Valkoisella ristillä varustettu on uusin, Sotaveteraanien kultainen ansioristi.

Iiro Aallolle Sotaveteraanien kultainen ansioristi

25.04. 07:38

KITEE

Riitta Hakulinen

Kiteeläiselle Iiro Aallolle (91) myönnettiin tänä keväänä Sotaveteraanien kultainen ansioristi. Huomionosoitusta haki Kiteen Sotaveteraanit ry, jonka perustajajäseniin Aalto kuuluu.

– Onhan noita ansiomerkkejä monenlaisia entuudestaankin. Turhan paljon julkisuutta vaan asian tiimoilta, toteaa Aalto vaatimattomasti, mutta selvästi hyvillään huomionosoituksesta.

Kotiyhdistyksen ansioristin hakuperusteluissa Iiro Aallon todettiin vastanneen veteraanien siunaustilaisuuksien havuseppelten laskusta. Aalto on myös edustanut veteraaneja kutsunta- ja koulujen päättäjäistilaisuuksissa sekä toiminut yhdistyksen virallisena edustajana liiton ja piirin kokouksissa.

Kultaista ansioristiä ei ole aiemmin myönnetty kiteeläiselle sotaveteraanille.

– Johtokunnassa olen toiminut eri tehtävissä ja osallistunut monenlaiseen toimintaan niin omassa yhdistyksessä kuin piirin ja liiton tilaisuuksissa.

– Havuseppelten laskun olen kokenut omaksi hommakseni ja kunniatehtäväksi.

– Aikaisemminhan keräsimme itse havut seppeltarpeisiin, mutta nyt alkaa väellä olla jo aika paljon ikää. Oli tärkeää muistaa toveria sillä tavoin.

TALVISODAN syttyessä Iiro Aalto oli 13-vuotias. Hänen isänsä toimi sotapoliisina Kiteellä, veli lähti rintamalle ja sisko toimi lottana.

– Minä olin talon vanhin miespuolinen, joten sain vastuulleni puunhaut metsästä ja karjalle heinänajot. Muutenkin olin äidin apuna.

Evakoiden tulo Kiteelle on jäänyt Aallolle vahvasti mieleen. Isä soitti kirkolta, että kotiin Savikolle on tulossa majoitettavaksi evakoita.

– Meille tuli kolmen veljeksen perheet Suojärven Salokylältä. Tuvassa yöpyi muutaman viikon ajan hyvän matkaa yli kymmenen ihmistä, joista nuorimmainen oli vain 2 kuukauden ikäinen.

Talvisodan alussa Kiteen kirkkokin toimi evakoiden majoituspaikkana, josta alkusijoituksen jälkeen evakoita ohjattiin Länsi-Suomeen.

– Kirkkoherrana oli Heikkilä, jota isäni sotapoliisina joutui taivuttelemaan majoitukseen suostumiseen. Isä oli todennut poikkeusolojen sitä vaativan ja käskenyt kirkon lämmittäjät toimeen.

Aallon mieleen muistuu myös, kuinka pappilan pellolla tehtiin evakoiden karjan joukkoteurastuksia - karjan sijoittaminen kun oli vaikeaa.

Talvisodan aikana Kiteelle osui yksi neuvostoarmeijan lentokonepommitus Koivikolle.

– Se oli yksi kuutamoilta. Koivikolta oli nostettu jäälohkareita Ätäsköstä ja ne olivat rivistössä maalla ja ilmeisesti pommittajat luulivat niitä ihmisjoukoksi, Aalto nauraa.

JATKOSOTA oli nuoren miehen mielestä kotirintamalla Kiteellä jännittävää aikaa, kun koko ajan oli toimintaa ympärillä.

Aalto toimi sotilaspojissa, joiden koulutus ja toiminta vastasi suurin piirtein nykyistä partiotoimintaa.

– Opettajani toimi ilmasuojelupäällikkönä ja hän oli myös sotilaspoikien kouluttaja.

– Meitä oli kolme poikaa, jotka hän valitsi viestiä polkupyörillä viemään taloihin, kun väkeä tarvittiin työpalveluun tai karjaa piti lunastaa.

Kiteelle jatkosodan aikaan osui neljä pommitusta. Kytänniemen kapulasiltaa pitkin yli marssineet miehet olivat tulilinjalla, mutta surmansa sai vain Kainulaisen tilan sika.

AALTO JOUTUI itse rintamalle 17-vuotiaana nostomiehenä. Muiden vuoden 1926 lopulla syntyneiden tapaan hän joutui kutsuntoihin vuoden -44 alussa.

– Kuorma-auton lavalla lähdimme Matkaselkään ja sieltä porukka hajaantui eri yksiköihin. Veli Hakulisen kanssa lähdimme Viipuriin ilmatorjuntajoukkoihin, jossa suoritimme alokaskoulutusta.

Kun Neuvostoliitto alkoi pommittamaan ja hajottamaan Viipuria, alokkaat siirrettiin kauemmaksi.

– Kerkisin kuitenkin tuntemaan Viipurin hävityksen. Kasarmimme oli 7 kilometrin päässä keskustasta ja kasarmin ikkunat helähtivät sisään, kun asemalla räjähti ammuslastissa olleita vaunuja.

Aalto kertoo, kuinka suomalaissotilaat olivat pommisuojassa seuraamassa, kuinka räjähdysaalto eteni vaunusta toiseen. Räjähtelyn hetkeksi tauottua sotilaiden onnistui irrottaa junan etuosa perästä päin edenneestä räjähdysten vyörystä.

– Viipurista marssimme pois nelirivistössä 74 kilometrin matkan Vuoksenniskalle asti. Tiet oli täynnä Kannakselta lähteneitä evakoita.

LAPIN SODASSA Iiro Aalto ennätti olla vain hetken aikaa alussa ilmatorjunnassa siltoja ja teitä vartioimassa. Tuberkuloosiin sairastuminen vei hänet sotilassairaalaan.

– Sotien jälkeen ei normaali arki lähtenyt heti käyntiin. Ojia kaivettiin, peltoja raivattiin ja savottaa tehtiin. Pulaa oli kaikesta.

Taakkana sotien jälkeen oli myös sodassa mukana olleiden kohtaama väheksyntä.

– Sotaveteraanien arvostusta alkoi oikeastaan kunnolla olemaan Suomessa vasta siinä vaiheessa, kun ruvettiin saamaan tietoa virolaisten kohtalosta.

Tänä vuonna tulee kuluneeksi 100 vuotta Suomen sisällissodasta ja aihetta on käsitelty paljon julkisuudessa.

– Tärkeää olisi, että menneitä asioita käsiteltäisiin oikealla tavalla. Näissä asioissa tunteet kuohahtaa helposti vikasuuntaan, Iiro Aalto painottaa.

KESKUSTELUA AIHEESTA

NÄKÖISLEHTI

Koti-Karjala ilmestyy myös näköislehtenä.

Kirjaudu palveluun ›

Tilaa näköislehti ›

GALLUP

Kärsitkö siitepölystä?

KUVAGALLERIAT

Katso lukijoiden kuvat sekä Koti-Karjalan toimituksen kuvagalleriat.

KUVAGALLERIAT ›