Vanha tiilitehdas lämpiää pala palalta

11.01. 07:22

TOHMAJÄRVI

Kari Sarkkinen

Tohmajärven vanha tiilitehdas käsittää 7 000 neliötä vuodesta 1993 käytännössä kylmillään ollutta teollisuustilaa. Seinänvierukset kasvoivat vesakkoa. Viime kesästä lähtien tehdasalueella on ollut kuitenkin liikettä. Ympäristö on siistiytynyt ja lämmintä tilaa tiiliseinien suojiin on syntynyt lähes 450 neliömetriä: teollisuustilaa ja mopopajakin paikallisille nuorille.

Tammikuisena arkipäivänä tehtaan nykyinen omistaja, Woodplanet-yrittäjä Markku Rudanko löytyy kiinteistön takapihalta työntelemässä lumia kurottajakoneella. Parempikin kone työhön on kuulema tulossa, kunhan kerkiää. Tekemistä on nimittäin riittänyt, kun Markku on muutaman apumiehen kanssa siirtänyt kalustoaan aikaisemmasta yrityspaikastaan Sastamalasta Tohmajärvelle.

NYT MARKKU VOI puutyöpajaa ja metalli- sekä protopajaa esitellessään todeta, että kyllähän nämä alkavat tuotantotiloilta näyttämään. Protopajassa makaa telineillään jo ensimmäisen pihamökkiporoton seinä. Mökkimallin pitäisi olla valmis tämän kuun lopulla.

– Pieniä kaupunkitaloja vanhan Porvoon ja Helsingin Vallilan malliin, Markku Rudanko esittelee seinää ja A4-arkille syntyneitä piirustuksia.

– Tämä pikkumökki-idea toimii esimerkiksi isoilla kaupunkitonteilla lisätalona.

Markku tekee rakennustyötä yli 30 vuoden kokemuksella ja paljolti niin sanotusti vanhan liiton työtavoilla.

– Tehdään ensin mallikappale ja katotaan sitten tuleeko siitä hyvän näköinen. Sitten vasta tulee insinööri piirtämään sen. Oikaisen tällä työmenetelmällä monta vaihetta.

Markku piirtelee A-neloselle erilaisia seinävuorausmalleja ja ikkunalaudoitusten ja otsalautojen koristemalleja, joista jossakin vaiheessa tulee näytteet myös tuotantotilojen seinille.

Markku esittelee piirtämiään perusmökin ja funkis-mallisen kaksikerroksisen mökin kuvia. Muun muassa WC-suihku -kompleksin hän näyttää, että ”se tehdään taloon erilliseen laatikkoon”.

KEHITTÄMIS- JA yritystukia maksavat, kuten ELY-keskus eivät Markun mukaan ymmärrä tätä toimintatapaa.

– Filosofiani on erilainen. Minulla on oma pää ja omat rahat.

– Mutta ei se uskon määrä vaan sen laatu. Joku ELY-keskus saattaa joskus horjuttaa uskoa jopa viikoksi. Mutta kyllä se usko siitä palaa.

Eli Markun hankkeet eivät ELY:ssä etene?

– No ei tarvii olla kauheen huolissaan minun raha-asioista. Tehdään se, mihin on rahaa, mies tuumii.

LINNANMÄKI ON pitkään ollut Markku Rudangon yrityksen asiakas. Ennen kuin Markku pääsee Tohmajärvellä täysipainoisesti mökkejä tekemään, on hänen käytävä tekemässä huvipuistoon yksi keikka.

– Sinne tulee Taiga-niminen uusi laite. Pohjoismaiden pisin vuoristorata. Siinä on teemoitustyötä kevään aikana.

Tällä hetkellä Markun kavereina tiilitehtaalla on yksi tukityöllistetty. Lähipäivinä hän saa kaverikseen saksalaisvahvistuksen Berliinistä.

– Hannes Gronerberg tulee Erasmus vaihto-opiskelijana, Markku esittelee nimeltä mainiten.

– Hannes oli ensin menossa isoille talotehtaille, mutta meille hän sopii hyvin, kun alkuvaihe meidän työssä on hyvin käsityövaltainen.

– Yhdelle lähinnä puusepälle tässä voisi vielä töitä kehittyä, Markku arvelee.

Monenlaista tuotetta Markun tehtaalta alkaakin syntyä, muun muassa kelotuppilautaa on höylätty ja 80 senttisiä mäntytukkeja on varattu veistotarkoituksiin.

TOHMAJÄRVI sopii Markku Rudangon mielestä hyvin hänen liiketoiminnalleen. Tiilitehtaan hän löysi oikeastaan vahingossa, kun hän katsoi aivan muualla ollutta kiinteistöä ja GoogleMaps heitti tiilitehtaan kuvan eteen. Se oli saman kiinteistövälittäjän myytävänä ja kaupat syntyivät vapunaattona.

– Etäisyydet eivät haittaa, Makku toteaa ja kertoo tuotteidensa mitoituksista, miten ne mahtuvat hyvin maanteillä kuljetettaviksi.

– Sitten on Venäjän markkinat. No siellä voi yhdellä miekaniskulla kääntyä koko homma.

Sitten Markku tuumii vielä, miten herkullinen korjauskohde se Kemien kylällä oleva keltainen talo olisi...

– Nyt katselen jo seuraavaa tehdasta. Se liittyy kiinteistösijoituksiini, useita kiinteistöjä omistava Rudanko paljastaa.

Sastamalan kiinteistöt ovat menossa myyntiin.

– Ja Jänisjoelta ostan sillä rahalla vapaa-ajan tontin. Siellä on useita tontteja myynnissä eikä kukaan niitä huoli. Erätorppa sinne perhostelijoille, mies suunnittelee.

KESKUSTELUA AIHEESTA

NÄKÖISLEHTI

Koti-Karjala ilmestyy myös näköislehtenä.

Kirjaudu palveluun ›

Tilaa näköislehti ›

GALLUP

Käytätkö nasta- vai kitkarenkaita talvella?

KUVAGALLERIAT

Katso lukijoiden kuvat sekä Koti-Karjalan toimituksen kuvagalleriat.

KUVAGALLERIAT ›