Vertin vahvuuksiin kuuluu korkeat hypyt trampalla. Kuva: Mai Mönkkönen.

Vertti voimistelun maajoukkueen valmennettaviin

30.01. 07:16

KITEE

Riitta Hakulinen

Rantatiellä Kiteejärven äärellä laulaa yksi trampoliini monta kertaa viikossa kesät talvet.

– Mitään pakkasrajaa ei ole, vaan talvellakin harjoittelen trampalla ainakin kolmesti viikossa, kertoo 14-vuotias Vertti Viertola.

Tiiviiseen harjoitteluun on syynsä, sillä seitsemän vuotta voimistelua harrastanut Vertti valittiin TeamGym-joukkuevoimistelun Suomen maajoukkueen nuorten valmennusryhmään.

Hän osallistui marraskuussa Vierumäellä maajoukkuekatsastukseen ja suoriutui niin hyvin, että kutsu joukkueeseen tuli. Kaikki valitut - 13 tyttöä, 3 poikaa, 21 naista ja 5 miestä – ottivat maajoukkuepaikan vastaan.

Seuraava suurin tavoite hänellä on päästä Suomen nuorten edustusjoukkueeseen Tanskassa vuonna 2020 pidettäviin EM-kisoihin.

TEAMGYM on näyttävä joukkuelaji, johon kuuluu kolme eri kilpailutelinettä; volttirata, trampetti sekä vapaaohjelma.

Laji on vielä melko nuori, mutta sen suosio on Suomessa koko ajan kasvamassa. TeamGymiä harrastetaan erityisesti Ruotsissa ja Tanskassa.

Vertin valinta kahden muun pojan kanssa on historiallinen, sillä Suomessa ei ole aikaisemmin maajoukkueessa ollut poikia tai miehiä.

Joka toinen vuosi Suomesta koostetaan aikuisten ja nuorten kilpajoukkue EM-kisoihin. Vertti tähtää muodostettavaan nuorten sekajoukkueeseen.

– Vapaaohjelmassa voimistellaan joukkueena yhtä aikaa permannolla ja liikkeiden pitää olla mahdollisimman samanaikaisia, Vertti kertoo.

– Harjoituksissa yhdenaikaisuutta harjoitellaan tahtia laskemalla, sekä musiikin rytmin ja peilien avulla.

– Volttiradalla ja trampetilla joukkueen kilpailijat tekevät suorituksensa peräkkäin yhtenäisenä virtana.

VERTIN urheiluharrastus alkoi 5-vuotiaana mäkihypyllä.

– Jo alkuvaiheessa ohjaajana toiminut Ikosen Sami huomasi, että Vertti on todella notkea ja hän vinkkasi, että kannattaisi kokeilla voimistelua, kertoi Vertin isä Mika Viertola.

Voimisteluharrastus alkoi 7-vuotiaana Joensuu Katajassa ja useamman vuoden aikaa riitti myös mäkihyppyyn ja pesäpalloon. Välissä Vertti kävi myös sirkuskoulussa, mutta totesi, ettei siitä saa riittävästi haastetta.

– Mäkihyppy piti lopettaa pari vuotta sitten, kun polvet ei kestäneet näitä kahta lajia, Vertti kertoo.

JoenVoLiin Vertti liittyi noin vuosi sitten ja sen myötä harjoittelu muuttui entistä tavoitteellisemmaksi. Harjoituksia olisi neljä kertaa viikossa Joensuussa, mutta perhe on saanut neuvoteltua vain kolmesta harjoittelukerrasta – välillä kun pitää olla huilipäiviäkin menemisistä.

– Vuodessa kertyy pelkästään treeneihin ajoja 20 000 kilometriä. Treenit kestää kaksi ja puoli tuntia, joten saa siinä aina miettiä itsekin, miten aikaa kuluttaa. Meille on perheenä kuitenkin tärkeää voida tukea Verttiä tässä harrastuksessa, Mika toteaa.

KESKUSTELUA AIHEESTA

NÄKÖISLEHTI

Koti-Karjala ilmestyy myös näköislehtenä.

Kirjaudu palveluun ›

Tilaa näköislehti ›

GALLUP

Kärsitkö siitepölystä?

KUVAGALLERIAT

Katso lukijoiden kuvat sekä Koti-Karjalan toimituksen kuvagalleriat.

KUVAGALLERIAT ›