Vuoden Maiju meni uusjakoon

03.05. 07:25

TOHMAJÄRVI

Riitta Hakulinen

Valko- ja sinivuokkojen kukkiessa virittyi Tohmajärven vappukansa kevään juhlaan Nymanin museoalueella. Seremonioita edeltävää tunnelmaa loi pienten puhkujen hellyyttävä Torvikolpa.

Kunnan järjestämä vappujuhla käynnistyi puisen Maiju Lassilan patsaan lakituksella ja Vuoden Maijun julistamisella.

Kulttuuriyhdistys Elämään heränneet runoilijat myönsi Vuoden Maiju 2019 arvonimen Tohmajärvi-Seuran puheenjohtaja Anne Hirvoselle tämän ansioista tohmajärveläisen historian tunnetuksi tekemisestä.

Hirvonen oli ”mahlarenkinä” estynyt tulemaan paikalle, mutta luettavaksi lähettämässään puheessa hän ”Algot Untolan innoittamalla rohkeudella puuttui tapahtumien kulkuun” ja halusi luovuttaa tittelin juontajana toimineelle Mervi Venäläiselle.

– Jonkinlainen jääviysongelma on estänyt nimittäjiä toimimaan alun alkaen oikein ja siten haluan korjata juuri tapahtuneen vääryyden, Hirvonen totesi Venäläisen lukemassa puheessa.

– Haluan luovuttaa Vuoden Maiju 2019 -tittelin mielestäni ainoalle oikealle henkilölle, joka sen viime vuoden Algotin juhlavuoden ja hänen tuotantonsa tunnetuksi tekemänsä työn ja siitä inspiroituneiden omien taiteellisten teosten ansioista ansaitsee, Hirvonen perusteli.

LAKITUKSEN jälkeen lähes satapäinen vappukansa siirtyi kesäteatterille ohjelmalliseen tuokioon.

Kunnan tervehdyksen juhlaan toi kehittämispäällikkö Anniina Kontiokorpi iloitsi puheessaan saaneensa 27 uutta kehittäjäkumppania viitaten valtuutettujen kymppitonnin kehittämisrahaan.

– Pidetään kunta vireänä ja elinvoimaisella positiivisella asenteella ja yhdessä tekemällä! Tämän Nymanin alue on hieno kokonaisuus harrastemahdollisuuksia, historiaa, kulttuuria ja luontoa - tämän käytettävyyttä on tärkeää lisätä, Kontiokorpi painotti.

Keski-Karjalan musiikkiopiston puhallinorkesteri Raimo Maarasen johdolla loihti ilmoille keväistä tunnelmaa. Rossiinin Wilhelm Tellin alkusoitossa nuoret soittajat pääsivät hienosti esiin timanttisissa sooloissaan.

Tohmajärven Yrittäjien puheenjohtaja Kai Pitkänen kertoi tervehdyspuheessaan, että yrittäjäyhdistys aloittaa yhteistyön koulujen kanssa nuorten yrittäjyyskasvatuksen tiimoilta.

Teemu Jaatinen nauratti väkeä Katri Helenan lauluista punotussa monologissaan ja Kiteen mieskuoro viihdytti yleisöä mm. Suomen laululla.

VAPPURIEMU Tohmajärvellä alkoi jo aamupäivästä MLL:n Tohmajärven paikallisyhdistyksen järjestämässä Vappupompussa liikuntahallilla. Viisi erilaista pomppulinnaa ja sumopainiareena keräsi alkupäivän aikana tasaisesti väkeä. Järjestäjien mukaan arviolta parisataa ihmistä osallistui tapahtumaan.

Nymanin talon päädyssä vappupäivänä avautunut yrittäjä Sari Mikkosen Meijän kammari tarjosi vohveleita, maakunnan omaa jäätelöä ja yksilöllisiä lahja- ja käyttötuotteita. Ihmisryntäyksestä yllättynyt yrittäjä arvioi avajaispäivän kävijämäärän olleen yli 200 henkilöä.

KESKUSTELUA AIHEESTA

NÄKÖISLEHTI

Koti-Karjala ilmestyy myös näköislehtenä.

Kirjaudu palveluun ›

Tilaa näköislehti ›

GALLUP

Kärsitkö siitepölystä?

KUVAGALLERIAT

Katso lukijoiden kuvat sekä Koti-Karjalan toimituksen kuvagalleriat.

KUVAGALLERIAT ›