Moona, Kiti, Martta ja Milla uivat jo sulavasti temppuillen pyrstöjensä kanssa.

Merenneitoilu tuo leikkisyyttä uintiin

24.05. 07:29

KITEE

Riitta Hakulinen

Kovin moni tätä ei tiennyt - maanantaina VesPelissä uima-altaalla vietettiin Merenneitobileitä. Upeissa sateenkaaren väreissä loistaneet pyrstöt sujahtelivat vedenalaiseen maailmaan, kun neidot ja kalapojat sukeltelivat pohjasta timantteja ja koruja.

Uimajaoston toteuttamaa merenneitoilua pääsi kokeilemaan reilut kymmenen lasta neljänä päivänä viime ja tällä viikolla. Ja jatkoa on luvassa ensi syksynä.

– Tämä on aika uutta vielä Suomessa. Itse haaveilin merenneito-ohjaajakurssista jo viime syksynä ja nyt keväällä se vihdoin toteutui ja pääsen jakamaan oppia toisillekin, kertoi Jaana Ikonen.

– Tämä ei ole perinteistä altaan päästä päähän uimista, vaan tässä saa liikkua vedessä ja leikkiä, hän lisää.

Uimajaosto on hankkinut merenneitopyrstöjä lapsia varten vuokrattavaksi. Aikuisillekin pyrstöjä varmaan hankitaan, sillä syksyllä on toiveissa järjestää myös aikuiskursseja. Tavoitteena on saada myös omia merenneitoiluvuoroja.

MERENNEITOILU-kurssille pääsyyn edellytyksenä on 50 metrin uimataito ja taito kellua ja sukeltaa.

– Perustana tässä on delfiinipotkun käyttäminen. Alkuun totuttelimme pyrstön kanssa olemiseen reunasta kiinni pitäen ja vähitellen kokeilimme sen kanssa uimista ja erilaisia sukelluksia, Ikonen kertoi.

– Se kyllä yllätti, kuinka luontevasti ja nopeasti lapset oppivat pyrstön kanssa olemaan. Aremmatkin uimarit ovat uskaltaneet kokeilemaan temppuja. Hapenottokyky paranee tässä tehokkaasti, totesi ohjaajana toiminut Eeva Kilpeläinen.

– Tämä todella käy kunnon treenistä ja keskivartalo varsinkin vahvistuu. Tämä on ihanan mukaansa tempaavaa, eikä ikä ole rajoitteena, Ikonen jatkaa.

Maanantaina kolmannella kerralla merenneidot kokeilivat hyppyjä renkaan läpi. Lisäksi pyöräyteltiin kuperkeikkoja vedessä ja heiluteltiin pyrstöä vedenpinnalla.

Kiteellä merenneitoilussa ollaan alueellisia edelläkävijöitä. Vastaavaa harrastetoimintaa löytyy tällä hetkellä lähimmillään Kuopiossa.

KESKUSTELUA AIHEESTA

NÄKÖISLEHTI

Koti-Karjala ilmestyy myös näköislehtenä.

Kirjaudu palveluun ›

Tilaa näköislehti ›

GALLUP

Kärsitkö siitepölystä?

KUVAGALLERIAT

Katso lukijoiden kuvat sekä Koti-Karjalan toimituksen kuvagalleriat.

KUVAGALLERIAT ›