Salo-Kyttien Axel Koverolla oli viime viikonloppuna jahtionnea. Ensimmäisenä metsästyspäivänä hän kaatoi vasan ja toisena 15-piikkisen sarvipään.

12-vuotias Axel kaatoi komean kruunupään

24.10. 14:35

RÄÄKKYLÄ

Jouko Väistö

– Olin isän kanssa passissa suon reunassa. Korviimme alkoi kantautua jämtlanninpystykorva Nanon haukku. Päätimme vielä siirtyä satakunta metriä eteenpäin ennestään tuttuun hirvien kulkupaikkaan.

– Odottelimme hetken. Haukku voimistui. Saatoimme päätellä, että hirvi on liikkeellä ja siirtyvässä haukussa.

– Vielä pieni hetki ja sarvipää ilmestyi näköpiiriin. Sillä ei ollut mitään kiirettä, vaan jatkoi matkaansa kävelyvauhtia. Kaikesta näki, että Nano hallitsee hyvin hommansa.

– Tein ratkaisuni. Päätin ampua, kun hirvi on sadan metrin päässä ja ilmestyy sopivasti puiden väliin.

– Puristin liipasimesta. Laukaus teki tehtävänsä. Hirvi putosi samassa silmänräpäyksessä. Alkoi jännittää.

– Kiirehdin isän kanssa hirven luo. Siellä odotti yllätys. Hirven päätä koristi komea 15-piikkinen kruunu.

– Samalla selvisi sekin, miksi hirvi ei jatkanut laukauksen jälkeen matkansa. Se oli saanut säkäosuman.

NÄIDEN AJATUSTEN takana on Rääkkylän Salo-Kyttien Axel Kovero. Hän pääsi kaatamaan komean kruunupään nuorena. Ikää Axelilla on vain 12 vuotta. Tusina tuli täyteen vastikään hirvijahtikauden kynnyksellä.

Komean uroshirven lisäksi Axel kaatoi viime viikonloppuna myös vasan. Sen hän ampui edellisenä päivänä 138 metrin matkalta kapealle tieuralle. Käsi ei tärissyt tuolloinkaan. Vasakin kaatui kertalaukauksella.

Axelin hienosta metsästyselämyksestä pääsi nauttimaan koko Salo-Kyttien jahtiporukka. Hän piti viikonlopun päätteeksi johtajan pyynnöstä puheen, jossa muisteli nuoren miehen innokkuudella kumpaakin kaatoaan. Oli siinä paikalla olleilla saksalaisvieraillakin ihmettelemistä.

Nuoresta iästään huolimatta Axel ei ole metsästäjänä mikään eilisen teeren poika. Metsästysreissuilla hän on ollut isänsä ja isovanhempiensa kanssa 3-4 -vuotiaasta lähtien.

Ensimmäisen vasan hän kaatoi jo viime syksynä heti metsästyskortin suoritettuaan ja viime tammikuussa hän pääsi ampumaan myös Rääkkylän lupailveksen.

KESKUSTELUA AIHEESTA

NÄKÖISLEHTI

Koti-Karjala ilmestyy myös näköislehtenä.

Kirjaudu palveluun ›

Tilaa näköislehti ›

GALLUP

Kärsitkö siitepölystä?

KUVAGALLERIAT

Katso lukijoiden kuvat sekä Koti-Karjalan toimituksen kuvagalleriat.

KUVAGALLERIAT ›