Koti-Karjala

Lehtitonttu Apunen laittoi meidät hommiin

20.12. 15:27

Riitta Hakulinen

Joulukuun alussa toimituksemme kahvihuoneeseen ilmestyi Hyvän mielen joulukalenteri, jonka taskuihin on lehtitonttu Apunen tuonut meille pieniä tehtäviä.

Ensimmäisen päivän luukusta paljastui seuraava teksti:

”Hei Koti-Karjalan väki! Olen teidän ikioma lehtitonttu Apunen. Vuosia olen pitänyt teitä silmällä arkistokätköistä käsin. Nyt halusin astua esiin ja laittaa teidätkin uusiin touhuihin.

Tällä viikolla vietetään Vapaaehtoisten viikkoa, jonka tarkoitus on nostaa esiin toisten auttamisen ja ilahduttamisen tärkeys. Laitan teidät siis auttamaan ja tuomaan iloa toisillenne ja ehkä välillä jalkautumaan muuallekin.

Joka päivä jouluun asti tuon kalenteriinne viestin - tarttukoon kukin vuorollaan toimeen, vapaaehtoisesti toki.

APUSEN tehtävänantojen mukaan on työyhteisössämme muun muassa koristeltu joulukuusta, sanottu kauniita sanoja, lähetetty runoja työkaverille, keitetty kahvia, hierottu hartioita ja muisteltu lapsuuden jouluja.

Kalenteri on tuonut meille viisi jalkautumista eri puolille seutukuntaa erilaisia kohderyhmiä ilahduttamaan.

Kehitysvammaisten viikolla 4.12. pistäydyimme naapurissamme toimintakeskus Palokissa tervehdyskäynnillä ja veimme päiväkahviviemisinä joulutorttuja ja suklaata. Meneillään talossa oli Kehitysvammaisten Tuki ry:n mahdollistamana Jarmo Tuurin musisoimat tanssinjytkeet.

Itsenäisyyspäivän aaton tehtävänä oli käydä laulamassa ”Maa on niin kaunis” Kiteen Hoivakodilla ja viedä tuomisina lippunauhaa ja lippusuklaita. Samassa hetkessä vietettiin hoivakodin asukkaiden ja omaisten joulujuhlaa, jonka esiintyjänä toimi Ari Mononen.

Rääkkylän päiväkodilla oltiin yllättyneen iloisia 9.12., kun toimittajamme Tuija Marienberg saapui vierailulle brahma-rotuisen Terttu-kanansa ja piparilaatikon kanssa. Kesälahden nuorisotilaan Apunen kehotti puolestaan viemään, pienen vinkkauksen kuultuaan, Rummikub-pelin.

Viimeisenä käyntikohteena toteutuu tänään perjantaina Tohmajärven Hoitokoti Aatoksella toteuttamamme pienimuotoinen ohjelmahetki glögeineen ja pipareineen.

Toiminnallinen joulukalenteri säätää ajatuksia uuteen asentoon työyhteisössä ja virittää joulun tunnelmaan. Kohtaamiset jalkautumissa ovat olleet mieltä lämmittäviä.

KESKUSTELUA AIHEESTA

NÄKÖISLEHTI

Koti-Karjala ilmestyy myös näköislehtenä.

Kirjaudu palveluun ›

Tilaa näköislehti ›

GALLUP

Kärsitkö siitepölystä?

KUVAGALLERIAT

Katso lukijoiden kuvat sekä Koti-Karjalan toimituksen kuvagalleriat.

KUVAGALLERIAT ›