Koti-Karjala

”Lassila journalistina näki kulissien taakse”

30.06. 09:04

TOHMAJÄRVI

Toimittaja Pentti Väistön puhe Maiju Lassilan patsaalla 26.6.2020 kokonaisuudessaan:

Hyvät kanssa-asujat, ystävät, tuttavat, satunnaiset kulkijat ja mahdolliset sukulaiset sekä Humalajoen toisella puolella asuvat.

Kiinnostukseni Algoth Tietäväistä, Algot Untolaa, Maiju Lassilaa, Irmari Rantamalaa, J.I. Vatasta ja mitä kaikkea niitä nyt onkaan kohtaan, on aina ollut tunteenomaista. En ole kirjallisuuden tutkija, eikä muistini lukijanakaan ole niin hyvä, että pystyisin heittämään kevyesti sitaatteja hänen teoksistaan vaikka se lisäisikin omaa uskottavuuttani kirjallisuusälymystön piirissä.

Otin vastaan puheenpitokutsun Maiju Lassilan patsaalla ymmärtämättä miten vähän lopulta tiedän tutkimukseen perustuvia tosiasioita kirjailijasta ja lehtimiehestä, jota olen aina ihaillut, kunnioittanut ja jonka teoksistakin olen useita lukenut. Uskon, että en suinkaan ole yksin tämän tietämättömyyteni kanssa.

Käytän nyt tästä eteenpäin puheessani rakkaasta juhlakohteestamme nimeä Maiju Lassila vaikka saatankin sumeilematta sotkea joukkoon hänen muita persooniaan. Olen ammatiltani toimittaja, Maiju Lassilan kollega siis, ja se antaa minulle oikeuden hieman oikoa mutkia ja yksinkertaistaa asioita. Uskon myös Maiju Lassilan tehneen näin omassa lehtimiehen roolissaan.

Maiju Lassila nimenä tuli minulle tutuksi jo lapsuusvuosinani. En ole syntynyt Tohmajärvellä, mutta koska armeijan palveluksessa ollut isäni on kotoisin Akkalasta, vietin lapsuuteni parhaat kesät aina mummolassa, Akkalan koulua vastapäätä sijaitsevassa talossa, jonka isäntänä silloin oli Arvo Väistö ja emäntänä Ella.

Molemmat olivat Akkalan-Jouhkolan nuorisoseuran kantavia näytelmäkerhon tähtiä. En kuitenkaan ole varma esiintyivätkö he koskaan Maiju Lassilan kirjoittamissa näytelmissä. Jos täällä on aikalaisia, jotka tietävät asian oikean laidan, valistakaa minua tämän tilaisuuden jälkeen.

Samana kesänä, kun kuulin Maiju Lassilan nimen, kuulin myös sanan kommunisti. Se oli mielenkiintoinen sana ja se jäi kiehtomaan lapsenmieltäni.

Maiju Lassila! Se kommunisti! suhahti yksi veljeksistä.

Tuon nimen ja tuon määritelmän lausui julki yksi Väistön veljessarjan kuudesta miehestä, jotka kesäisin kokoontuivat Arvon pihaan seivästämään heinää, puhumaan sotakokemuksistaan ja politikoimaan kovaäänisesti ja juomaan viinaa.

Me lapset kuuntelimme isien ajoittain huudoksi yltyviä puheita korvat höröllä mummon kammarissa ja pelkäsimme joskus, että erimielisyydet johtavat käsirysyyn. Paikalla näet oli kolme maalaisliittolaista, yksi sosialidemokraatiksi epäilty, ilmiselvä kokoomuslainen ja kauppias – joka oli oppinut olemaan kaikkien kanssa samaa mieltä.

Siinä olisi ollut Maiju Lassilalle herkullinen kuvauksen aihe valottaa noiden miesten karaktäärit kaikkine kokemuksineen ja kertoa sitten aamun tullen, ettei kukaan toiselleen auringon noustessa vihaa pitänyt, vaan elämä jatkui sulassa sovussa heinää seipäille mätettäessä. Tosin sosialidemokraatiksi epäilty veli ei malttanut olla viimeistä seivästä iskiessään sanoa, ettei ”se Lassila mikään kommunisti ollut”.

Kun haluan löytää itsestäni yhtäläisyyksiä Maiju Lassilaan, joudun kertomaan, että en minäkään toimittajana ole säilynyt kommunistiksi nimittelemiseltä. Kirjoitin toistakymmentä vuotta kunnallispolitiikasta Varkaudessa, ja sinä aikana sain usein kuulla olevani kommunisti. Tosin kommunistit, joita silloin vielä oli olemassa, nimittelivät minua demariksi, ja demarit puolestaan epäilivät minun olevan puhdas porvari. Lehden jossa työskentelin omisti A Ahlström Osakeyhtiö.

Väistö, se kommunisti! joku suhahti.

Olinko? En ollut!

Nykyisin kai toimittajien yleisin haukkumanimitys taitaa olla vihervasuri.

En osaa sanoa mikä -isti Lassila lopulta oli. Kommunisti hän ei ollut, eikä hän tutkija-arvioiden mukaan ollut sosialistikaan, ja vielä vähemmän kapitalisti. Idealisti hän taisi olla. Ja sellaisena arvostan häntä suuresti. Lehtimiehenä hän uskalsi olla uskollinen itselleen katkeraan loppuun saakka. Hän ei jättänyt hukkuvaa laivaa, josta miehistö oli jo poistunut ympäriltä.

Tämä, kuten tiedetään johti siihen, että hänet haettiin toimituksesta ja vietiin ammuttavien joukkoon Suomenlinnaan menevään lauttaan. Sillä työnnettiinkö hänet lautan reunan yli mereen vai hyppäsikö hän itse, ja ammuttiinko hänet mereen vai kuoliko hän sydänkohtaukseen, ei ollut enää suurtakaan merkitystä. Hänen kohtalonsa oli sinetöity. Häntä odotti kuolema, teloittaminen, jota häntä halveksuneet kulttuurieliittiin kermaan kuuluvat olivat tulossa todistamaan.

Kun Maiju Lassilan syntymästä tuli kuluneeksi 150 vuotta viime vuonna se ei ollut kovinkaan merkittävä kansallinen juhla. Tohmajärvellä häntä sentään muistettiin asianmukaisesti.

Maiju Lassilaa kutsutaan varovasti kansalliskirjailijaksi, mutta todellisuudessa häntä ei koskaan sellaiseksi nostettu. Siihen asemaan hän oli liian arvaamaton, poliittisesti vaikeasti määriteltävä, liian itsenäisesti ajatteleva ja liiaksi valtaeliittiä kyseenalaistava ja sukupuolisesti epämääräinen. Eikä hän edes juonut itseään hautaan ennenaikaisesti.

Sellaista me emme siedä. Emme sietäneet hänen elinaikanaan, emmekä mielestäni siedä edelleenkään. Enkä tarkoita nyt Maiju Lassilaa, vaan tässä ajassa eläviä itsenäisesti ajattelevia, joita voidaan kutsua vaikkapa toisinajattelijoiksi. Suomessa on hyvin vahva samoinajattelemisen vaade. Sillä pärjää.

Romaanissaan Liika viisas, Maiju Lassila nöyryytti aikalaispäättäjiään hullujen huoneen johtajan Sakari Kolistajan luonnekuvauksilla ja hahmolla. ”Viisas mies”, todistettiin Sakarista kylillä ja toiset jäjittelivät:

”Kukas tuo sitte viisas olisi, jos ei hullujenhuoneen johtaja, jonka täytyy kaikista hulluista vastata.”

Ei siis ihme, että jotkut ottivat itseensä. Vallesmanni tietenkin erityisesti. Hän kun piti itseään pitäjän viisaimpana.

Sanomalehtimiehenä, toimittajana, journalistina Maiju Lassila joutui kokemaan raaímman kohtalon mikä voi koitua ns. väärille varpaille astuvalle journalistille. Enää me emme onneksi toimi näin raa´asti, mutta ei sietokykymme edelleenkään poliittisesti epäkorrekteja intellektuelleja kohtaan ole korkea.

Emmekä me anna helposti anteeksi, jos katsomme meitä loukatun. Miettimättä tulee mieleen vaikkapa Jörn Donner ja Hannu Salama. Kirjoittivatpa he miten loistavaa kirjallisuutta tahansa, heihin lyöty leima on ja pysyy, ja sillä leimataan myös heidän koko elämäntyönsä. Salamasta muistamme Juhannustanssit ja Donnerista ylimielisen huonojen elokuvien tekijän.

Hyvät kuulijat!

Tässä yhteydessä haluan kiinnittää vielä huomiota journalistisen työn vaaroihin maailmassa. Vuonna 2019 maailmassa kuoli ammattinsa vuoksi 40 toimittajaa. Edellisenä vuonna yli kaksinkertainen määrä. Vankiloissa toimittajia viruu satoja.

Eniten toimittajia murhataan maissa missä politiikka ja talousrikollisten jengit ovat kietoutuneet yhteen ja joissa demokratian kaapuun kääriytyneet yksinvaltiaat ovat vallassa.

Ikävä kyllä Euroopan unionikaan ei ole tässä mielessä puhdas alue.

Sillä alueella missä minä ja vaimoni Tuula Koponen työskentelemme, toimittajia kuolee vuosittain joko murhattuina tai muutoin epämääräisissä olosuhteissa. Syy on yleensä se, että toimittaja on päässyt liian lähelle talousrikollisten ja politiikkojen pimeitä bisneksiä. Niissä ovat kysymyksessä miljoonat, jopa miljardit eurot.

Lähimpinä esimerkkeinä voidaan mainita Slovakia, Bulgaria, Romania, Montenegro, Serbia ja Turkki.

Me emme Suomessa onneksi ole joutuneet todistamaan tällaisia tapahtumia. Mutta meidän on syytä olla valppaina, sillä maailma on muuttumassa. Häikäilemättömyys lisääntyy, totuutta väännetään valheeksi ja päinvastoin, eikä ole suinkaan mahdotonta, että someuhkailuista tulisi jonain päivänä totta.

Suomi ei ole aivan sellainen lintukoto, jollaisena me haluamme sen nähdä. Ei suomalaista hyvinvointia ja onnellisuutta tarvitse paljon sohaista, kun sohaisija joutuu ulkoringille.

Maiju Lassila journalistina näki kulissien taakse omana aikanaan ja valitsi tietoisesti väärät kortit pysyäkseen uskollisena itselleen. Ei hän sellaisena kuitenkaan ollut vakavasti otettava vallankumouksellinen, eikä hän olisi ansainnut ajattelustaan kuolemaa.

Hyvät kuulijat

Palaan vielä lopuksi sellaisen Maiju Lassilan pariin, jonka me parhaiten tunnemme ja jollaisena me haluamme hänet mieluiten nähdä. Hän on humoristi, kansankuvaaja, satiirikko ja herrasmies.

Minulle hänen nimestään tulee aina hymyn kare suupieleen, koska ensimmäisenä muistan Ihalaisen ja Vatasen tulitikkujen lainaamisreissun ja heidän mukanaan säkistä omille teilleen livahtaneen potsin.

Se potsihan oli Vatasen. Minä kirjoitin aikoinaan lähes vuosikymmenen ajan sanomalehti Karjalaiseen nimimerkillä Vatasen potsi. Ja paikallinen tohmajärveläinen ravintola (oliko se silloin Tetritupa) kaappasi nimimerkkini nimeksi yhdelle porsasannoksistaan. Hyvä se oli, kävin syömässä itseni.

Se oli kunnianosoitukseni Maiju Lassilalle. Minulle tuo potsi symbolisoi uteliaisuutta, rohkeutta ja niin vikkeliä liikkeitä, etteivät sitä jahdanneet ihmiset saaneet sitä edes saparosta kiinni. Sellainen halusin olla ajan ilmiöitä ja ihmisiä lähiympäristössäni pakinoitsijana kuvatessani.

Maiju Lassila kuvasi potsin juoksentelua Joen kaupungissa mm. näin: (sivulta 79-80)

…ja sitten tarina alkoi kehittyä uuteen suuntaan….

No, myönnän Vatasen potsina joskus menneeni liian pitkälle ja kurkistelleeni vääristä aidan raoista. Kerran menin niin pitkälle, että lehden päätoimittaja Seppo Vento otti minut puhutteluun ja ilmoitti sillä kertaa, että palsta lopetetaan, ja jos vielä joskus kirjoitan jotain vastaavaa, saan potkut.

Joskus myöhemmin, kun päätoimittaja sai potkut, hänen seuraajansa antoi luvan jatkaa kirjoittamista, mutta en enää koskaan palannut entiselleni. Ryhdyin sensuroimaan itse itseäni.

Vatasen potsista minulla on kuitenkin hyvät muistot. Nimimerkin varjossa minulle kertyi mittava potsikokoelma, joka nyt on kaikkien nähtävänä museoalueella olevassa Potsilassa.

Potsista puhuttaessa haluan kertoa petroskoilaisen ystäväni Sergei Korobovin terveiset tuolta rajan takaa. Hän kertoi katsoneensa suomalais-neuvostoliittolaisen yhteistyöelokuvan Tulitikkuja lainaamassa ( Za Spickamii) ainakin kymmenen kertaa. Elokuvahan tehtiin vuonna 1980 (0hjasi Leonid Gaidai ja Risto Orko)

Se oli aikoinaan pitkään Neuvostoliiton suosituin elokuva, ja kuulemma sitä katsotaan vieläkin. Sergei oli kaivanut esiin yksityiskohdan elokuvan kuvauksista. Niissä kerrottiin, että kuvauksissa oli jouduttu käyttämään seitsemää eri potsia. Tämäkin todistaa miten vikkelä ja omapäinen porsas voi olla.

Ja toiset terveiset rajan takaa tulevat niille, jotka ovat kiinnostuneita Maiju Lassilan Pietarin vuosista. Siellähän sankarimme toimi puutavarabisneksessä. Toimittaja, tv-dokumentaristi ja tietokirjailija Arvo Tuominen kertoi puheenpidostani kuultuaan, että häneltä ilmestyy syksyllä Pietaria käsittelevä kirja, joka avaa Lassilan siellä viettämää elämää.

Ehkäpä meidän pitäisi tuossa vieressä olevaan Maiju Lassila -reittiin lisätä piipahdus Pietarissakin. Siellä Lassila asui vuodet 1902-04. Lesnoj Prospekt 7:ssä olevan talon seinässä on asiasta kertova graniittilaatta.

Jo Vatasen potsia aiemmin olin Maiju Lassilan hengessä käyttänyt nimimerkkiä Marjana Kuha. Olin silloin töissä Warkauden Lehdessä. Päätoimittaja Kyösti Taanila, Hannu Taanilan isovelipuoli ryki aikansa nimimerkkini kuultuaan ennen kuin kysyi:

Miksi otit naisen nimen?

Sanoin, että niin otin, eikös se Algoth Tietäväinenkin ottanut, ja siitä tuli kuuluisa.

Taanila ryki taas hetken, puuholkissa palava vihreä nortti tutisi hetken. Kyöstin ajatusmaailma edusti kaikkea muuta kuin pikkuvelipuolensa Hannun ja sosialistiksi leimatun Maiju Lassilan.

Myöntyi hän kuitenkin nimimerkkiini. En koskaan paljastanut hänelle todellista Marjana Kuhaa. Nimimerkki nimittäin syntyi siitä, että noihin aikoihin kärsin pahoista pohjukaissuolen haavan aiheuttamista oireista. Minulla oli Kurjana Maha. Siitä syntyi Marjana Kuha. Nimimerkki pysyi anonyyminä pitkään arvailuista huolimatta.

Mutta nyt alkavat Potsipäivät, lähestyy loppukesä ja sitten onkin jo syksy.

Maiju Lassilan sanoin:

Kyllä se elämä tästä taas alkaa murjottaa menojansa!

KESKUSTELUA AIHEESTA

NÄKÖISLEHTI

Koti-Karjala ilmestyy myös näköislehtenä.

Kirjaudu palveluun ›

Tilaa näköislehti ›

GALLUP

Kärsitkö siitepölystä?

KUVAGALLERIAT

Katso lukijoiden kuvat sekä Koti-Karjalan toimituksen kuvagalleriat.

KUVAGALLERIAT ›