Koti-Karjala

Juha ja Arja Varonen ottivat Vuoden Takojan arvonimen vastaan kiitollisina ja tyytyväisinä.

Vuoden Takojan vasara Varosille

22.07. 15:37

VÄRTSILÄ

Mervi Venäläinen

Vuoden Takoja 2020–arvonimi myönnettiin tänä vuonna Juha ja Arja Varoselle. Vuoden Takojan arvonimi myönnetään tunnustuksena Värtsilän kylän hyväksi tehdystä merkittävästä työstä. Palkitsemisen perusteluissa tuotiin esille Varosten pitkäaikainen paikallinen yrittäjyys, näkyvyys paikkakunnalla sekä pariskunnan aktiivisuus luottamustoimissa ja yhdistystoiminnassa.

Joka toinen vuosi Pitäjätoimikunnan valitsema Vuoden Takoja julkistetaan perinteisesti Värtsiläpäivien yhteydessä, mutta koska tapahtuma koronan vuoksi peruttiin, tapahtui julkistus koulukiinteistöä koskevan kyläkokouksen yhteydessä.

VAROSTEN jätehuoltoyrityksellä on pitkä historia. Kiitospuheessaan Juha Varonen totesi, että pitkällä yrittäjäuralla on kohdattu kuntaliitoksia ja monia muutoksia. Yrittäjiä on myös kosiskeltu muille paikkakunnille.

– Olemme pitäneet päämme ja päättäneet, että Värtsilässä ollaan ja pysytään.

Kunniakirjan ja kukkakimpun lisäksi pariskunta sai mukaansa takojan vasaran, jolla palkitut perinteisesti pääsivät kumauttamaan alkuperäistä rautatehtaan alasinta.

KESKUSTELUA AIHEESTA

NÄKÖISLEHTI

Koti-Karjala ilmestyy myös näköislehtenä.

Kirjaudu palveluun ›

Tilaa näköislehti ›

GALLUP

Kärsitkö siitepölystä?

KUVAGALLERIAT

Katso lukijoiden kuvat sekä Koti-Karjalan toimituksen kuvagalleriat.

KUVAGALLERIAT ›