Koti-Karjala

Kalastusleirillä tutustutaan kalan matkaan järvestä ruokapöytään

19.08. 08:02

KESÄLAHTI

Roosa Sallinen

Kalamajan yläkerta on täynnä siskonpetejä. Kapeassa portaikossa kiipeää innokkaita nuoria selittäen edellisen yön valvomista rosvopaistin vahtimisen merkeissä.

KARJALAN Kalamiehet ry järjesti kalastusmajallaan perinteisen lasten ja nuorten kesäleirin. Leiri järjestettiin Pyhäjärven rannalla Sarvisalossa. Innokkaimmat leiriläiset olivat tulleet paikalle jo edellisenä perjantaina, vaikka leiri alkoi vasta tiistaina ja kesti sunnuntaihin.

– Kunpa tää ois ollut kahden viikon eikä vain yhden viikon leiri, hihkaisee Vendela Eteläaho.

10-vuotias Vendela kirmaa innoissaan ympäri Kalamajan pihapiiriä esitellen erilaisia kalastusvälineitä. Pihalla näkyy virveleitä, verkkoja, mertoja, onkia ja kaikkea muuta kalastukseen liittyvää.

– Tykkään kalastaa ja olla kalaleirillä, Vendela kertoo.

Leirillä Vendela on toista kertaa. Tänä vuonna leirillä on selvästi ollut kivointa valvoa yöllä rosvopaistia, sillä siitä riittää juttua ja tarinoita.

OHJAAJANA leirillä toimi Pohjois-Karjalan piirin Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestön kalastusohjaaja Joonas Orupõld sekä Karjalan Kalamiesten Pekka Silvendoinen. Lapsia leirillä oli viisitoista. Viime vuonna leiri meni enemmän uidessa, koska säät olivat jopa liian hyvät kalastamiseen.

– Hyvä, ettei näille alkaneet kidukset kasvamaan viime vuonna, kun uivat niin paljon, Joonas nauraa.

Joonas kertoo, että leiripäivät menevät kalastaen ja kalaruokia laittaen. Kaikki kalat jatkojalostetaan jotenkin. Pekka kiikuttaa pian eteeni kalapihvin. Molemmat kalastajat katsovat minua todeten, etteivät usko, että tiedän, mistä kalasta pihvi on tehty. Pihvi on maukas, mutta maku ei ole tuttu.

– Se on säynettä. Jos jaksaa nähdä vähän vaivaa, niin siitä saa oikein maukasta ruokaa, Joonas painottaa.

MENEILLÄÄN olevan vanhempainillan ohjelmassa on muurikkaletun paistoa. Pekan avuksi lettuja paistamaan rientää 14-vuotias Eva-Maria Myller. Hän viihtyy myös leirillä, vaikkei kalaonnea olekaan ollut.

– Ois kiva, jos sitä kalaa saisi. Parasta täällä on ihmiset ja kaverit. Täällä on kiva olla, Eva-Maria kertoo.

Eva-Maria suunnittelee tulevansa leirille jälleen ensi vuonna. Selvästi hauskaa tuntui siis olleen.

KESKUSTELUA AIHEESTA

NÄKÖISLEHTI

Koti-Karjala ilmestyy myös näköislehtenä.

Kirjaudu palveluun ›

Tilaa näköislehti ›

GALLUP

Kärsitkö siitepölystä?

KUVAGALLERIAT

Katso lukijoiden kuvat sekä Koti-Karjalan toimituksen kuvagalleriat.

KUVAGALLERIAT ›