Koti-Karjala

Koronan vuoksi annetut kokoontumisrajoitukset eivät koske yksityistilaisuuksia, kuten syntymäpäiväjuhlia, häitä tai ylioppilasjuhlia.

Ajankohtaista koronarajoituksista

07.09. 10:42

Tuija Marienberg

Aluehallintovirasto (AVI) on syyskuun alussa julkaissut tiedotteen, johon se on koonnut keskeisiä asioita syyskuuta koskevista koronarajoituksista.

Koosteessa AVI toteaa, etteivät kokoontumisrajoitukset koske yksityistilaisuutta. Esimerkiksi syntymäpäiväjuhlat, häät ja ylioppilasjuhlat eivät ole yleisötilaisuus tai yleinen kokous. Mikäli yksityistilaisuus järjestetään ravintolassa, tilaisuudessa pitää huomioida ravintolatoiminnalle asetetut rajoitukset.

Syyskuussa voi järjestää kaiken kokoisia tapahtumia. Jos tapahtumaan osallistuu yli 50 henkilöä, järjestelyissä pitää noudattaa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL:n) ja opetus- ja kulttuuriministeriön (OKM:n) antamaa hygienia- ja turvallisuusohjetta.

ELOKUUN ja syyskuun kokoontumisrajoitusten välillä erona on se, että syyskuussa THL:n ja OKM:n ohjetta pitää noudattaa tapahtumissa, joissa on yli 50 osallistujaa. Elokuussa ohjetta on pitänyt noudattaa yli 500 osallistujan tapahtumissa, jonka lisäksi ohjetta on suositeltu noudatettavan tapahtumissa, joissa on 51-500 osallistujaa.

Yli 500 henkilön tilaisuuksissa on syyskuussa voimassa samat rajoitukset kuin elokuussakin, eli tapahtumajärjestelyissä on noudatettava THL:n ja OKM:n ohjetta.

Myös ravintoloiden, baarien, yökerhojen ja kahviloiden toimintaa koskevat syyskuussa samat rajoitukset kuin elokuussa. Asiakasmäärästä riippumatta ravintoloissa pitää noudattaa hygienia- ja turvallisuusohjeita, ja jokaisella asiakkaalla pitää olla oma istumapaikka.

KUNNILLA on vastuu koronatestausten järjestämisestä alueellaan.

Aluehallintovirasto voi määrätä, että terveystarkastukseen, kuten koronatestiin, osallistuminen on pakollista, mutta määräys ei voi olla yleinen, esimerkiksi kaikkia lentomatkustajia koskeva. AVI voi tehdä vain yksilöidyn määräyksen testiin osallistumisesta eli erillisen päätöksen jokaisen tutkittavan henkilön osalta.

Henkilöiden karanteenista voi päättää kunnan tai kuntayhtymän tartuntataudeista vastaava lääkäri.

Lisäksi kunnassa voidaan asettaa koronarajoituksia, jotka ovat alueellisia rajoituksia tiukemmat, sulkea yleisiä tiloja sekä opetuksen ja varhaiskasvatuksen tiloja kunnan alueella ja antaa suosituksia, jotka koskevat toimintaa kunnan alueella.

Aluehallintovirastot tekevät määräykset yleisötilaisuuksien ja yleisten kokousten rajoituksista sekä koulujen ja yleisten tilojen sulkemisesta koko toiminta-alueellaan tai usean kunnan alueella.

EDUSKUNTA päättää lainsäädännön kautta ravintolatoiminnan rajoituksista ja valmiuslain käytöstä. Jos eduskunta on hyväksynyt valmiuslain käyttöönoton, hallitus voi itsenäisesti tehdä päätöksiä yhteiskunnan toimintojen sulkemisesta, matkustusrajoituksista ja erilaisista suosituksista.

Tartuntatautien torjunnassa kuntien, sairaanhoitopiirien ja aluehallintovirastojen työtä ohjaa ja tukee Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. THL tutkii tartuntatauteja ja arvioi tartuntatautiuhkia. THL myös tiedottaa näistä asioista ja antaa tartunnan välttämiseksi ja leviämisen ehkäisemiseksi ohjeita ja suosituksia, esimerkiksi maskisuosituksen sekä hygienia- ja turvallisuusohjeet.

SIUN SOTEN alueella koronatartuntojen määrä on edelleen alhainen.

Siun sote on valmistautunut terveyden- ja hyvinvoinnin laitoksen antaman maskisuosituksen voimaantuloon myös omalla toiminta-alueellaan.

Asian tullessa ajankohtaiseksi Siun sote tiedottaa asiasta sekä vähävaraisille tarkoitettujen maskien jakelusta.

Syyskuun alussa Siun soten alueella todettujen koronatartuntojen alkuperä ja altistuneet on saatu hyvin selvitettyä, joten toistaiseksi Siun sote ei näe tarvetta täydentää valtakunnallisia suosituksia maskien käytöstä toiminta-alueellaan.

Tärkeintä on edelleen noudattaa turvavälejä, pestä käsiä ja yskiä hihaan tai kertakäyttöiseen nenäliinaan. Kasvomaskia voi jokainen oman harkintansa mukaan käyttää ilman suositustakin.

KESKUSTELUA AIHEESTA

NÄKÖISLEHTI

Koti-Karjala ilmestyy myös näköislehtenä.

Kirjaudu palveluun ›

Tilaa näköislehti ›

GALLUP

Kärsitkö siitepölystä?

KUVAGALLERIAT

Katso lukijoiden kuvat sekä Koti-Karjalan toimituksen kuvagalleriat.

KUVAGALLERIAT ›