Koti-Karjala

Hämärätori kutsuu jälleen Nymanin museoalueelle nauttimaan torihumusta ja tunnelmavaloista. Kuva: Kari Sarkkinen 2016.

Hämäräpuuhia koko perheelle

23.09. 08:03

TOHMAJÄRVI

Mervi Venäläinen

Vuosittaiseksi suosikkitapahtumaksi vakiintunut Hämärätori järjestetään jälleen perjantaina Nymanin museoalueella. Tänä vuonna tapahtuman pääjärjestäjänä on Tohmajärven kunta. Tapahtumasta halutaan tänä vuonna aiempia vuosia isompi ja näyttävämpi, koska perinteinen Potsitori jouduttiin koronan vuoksi heinäkuun alussa perumaan.

HÄMÄRÄTORI tarjoaa elämyksiä ja ohjelmaa kaiken ikäisille sekä paikallisille yhdistyksille ja toimijoille väylän tuoda esille omaa toimintaansa. Torimyyntipaikat ovat ilmaisia, mutta ne on varattava ennakkoon. Järjestävä taho toivookin, että tapahtumaan saataisi myyjiä mahdollisimman monipuolisesti.

Myös ohjelmaa on tarjolla vähintään edeltävien vuosien tapaan. Viimeiset ohjelmanumerot ovat vuorossa iltayhdeksän jälkeen, joten hämärän ja valojen tunnelmasta pääsee tänä vuonna todellakin nauttimaan.

Musiikkiohjelman lisäksi luvassa on nykytanssia, valaistu pomppulinna ja valopuukiipeilyä, Röllipolku, opastettuja museokierroksia, tunnelmavaloja ja torimyyjiä.

Tapahtuman järjestäjä muistuttaa käsihygienia- ja turvaväliohjeistuksesta.

KESKUSTELUA AIHEESTA

NÄKÖISLEHTI

Koti-Karjala ilmestyy myös näköislehtenä.

Kirjaudu palveluun ›

Tilaa näköislehti ›

GALLUP

Kärsitkö siitepölystä?

KUVAGALLERIAT

Katso lukijoiden kuvat sekä Koti-Karjalan toimituksen kuvagalleriat.

KUVAGALLERIAT ›