Koti-Karjala

Tuula Rannan esikoisdekkari julkistetaan perjantaina Kiteen Kirja-Infossa.

Esikoiskirjailija Tuula Ranta: Kirjoittaminen on aina kuulunut elämääni

07.10. 13:08

KITEE

Riitta Hakulinen

”Se on meidän Sallan englanninopettaja, totesi Onni Melander ja nyki opettajaa hihasta.”

– Tämän lause on alkukuva, josta Totuus on vaihtuva maisema -kirjan tapahtumat alkoivat vähitellen kehittyä. Lause kulki pitkään mielessäni, Ranta kertoo.

Rannan esikoiskirja on rikosromaani, joka sijoittuu länsisuomalaiseen pikkukaupunkiin.

Oppilasryhmä löytää luontoretkellään yläkoulun opettajan surmattuna, ja parin päivänä kuluttua ruumista ilmestyy rivo kuva koulun ilmoitustaululle. Kouluyhteisön ja pikkukaupungin ihmisten väliset suhteet kietoutuvat tiiviillä punoksella rikostarinan juoneen.

TUULA RANTA oli pitkäaikainen Kiteen lukion äidinkielenopettaja. Hän jäi eläkkeelle työstään vuonna 2011. Vaikka häntä tituleerataan nyt esikoiskirjailijaksi, hänen tekstejään on julkaistu jo vuosikymmeniä, tosin salanimellä.

– Kirjoittaminen on ollut minulle aina olennainen osa elämääni. 14-vuotiaana kirjoitin päiväkirjaani, että harrastan myös romaanien kirjoittamista, Ranta kertoo.

Opettajaharjoittelussa 70-luvulla näytetuntia valmistellessaan Ranta joutui tutustumaan Kolmiokirjan viihdelukemistoihin, ja niiden innostamana hän päätti lähettää novellin Regina-lehteen.

– Ihmeekseni sieltä tuli 300 markkaa postiosoituksena ja juttu julkaistiin. Siitä alkoi viihdenovellien ja -romaanien kirjoittaminen.

Ranta kirjoitti kahdella eri salanimellä Kultasarjaan, Lääkärisarjaan, Timanttiin sekä Rikos ja rakkaus -sarjaan, useamman kymmentä pitkää pokkaritekstiä.

– Jutut alkoivat kuitenkin lopulta tuntua kaavamaisilta. Rupesin mielessäni kapinoimaan täsmäkirjoittamista vastaan ja halusin kirjoittajana kokea vapautta. En enää halunnut kirjoittaa niin kuin minun odotettiin kirjoittavan. Viihdelukemistoillehan on ominaista kaavamaisuus.

KAPINOINTIA Ranta kokee myös genreajattelua kohtaan. Hän ei halunnut olla luomassa mitään perinteistä dekkaria, vaan kirjoittaa myös monimuotoisista ihmissuhdeverkostoista.

– Minua kiinnostavat ihmisten mieli ja heidän tekojensa vaikuttimet. Jokainen rikollinenkin on jonkun lapsi, Ranta muotoilee.

Ranta on väitellyt vuonna 2008 lukiolaisten kirjoittamisprosesseista. Hän on ollut tekemässä myös äidinkielen oppikirjoja.

Kirjoittamisen opettaminen ja ohjaaminen on ollut hänelle aina tärkeää. Keski-Karjalan kansalaisopistossa hän vetää seitsemättä vuotta elämänkertakirjoittamisen kurssia.

– Kirjoittamaan oppii kirjoittamalla ja lukemalla. Sen voi tiivistetysti sanoa näin. Luen itse paljon hyvin erilaista kirjallisuutta.

– Kirjoittaminen niin kuin mikä muu taito tahansa vaatii tietoista harjoittelua. Itselläni kirjoittaminen on tullut koko ajan tietoisemmaksi.

– Kirjoitan usein ensin käsin paperille ainakin ideointivaiheessa. Silloin säilyy hyvin yhteys pään ja käden välillä.

– Mistä ideat ja aiheet tulevat, Ranta pohtii ääneen ja vastaa itse: Mistä tahansa. Kaikkialta.

Ranta kertoo, että jokin arjessa tehty havainto, vaikka kahvilassa nähty tilanne, alkaa elää tarinana päässä ja sysää mielikuvituksen liikkeelle.

VIIMEISEN kuuden vuoden aikana Tuula Ranta on osallistunut useita kertoja luovan kirjoittamisen opettajan Taija Tuomisen kirjoittamiskursseille. Kursseja on ollut eri puolilla Suomea ja myös Kreikassa.

– Vuonna 2015 Taivalkoskella Päätalo-instituutin järjestämässä kirjoittajakoulussa englannin opettajan kuolemaan liittyvä rikostarina alkoi saada muotonsa. Sain käsikirjoituksen valmiiksi ja tarjosin sitä muutamalle isolle kustantajalle. Mistään ei kuitenkaan silloin tärpännyt.

Teksti jatkoi elämäänsä ja kirjoittautui useaan otteeseen uuteen muotoon Rannan käsissä. Uusittu versio lähti vuoden 2019 keväällä WSOY:n ja Prisman suureen viihderomaanikilpailuun.

Voittoa ei tullut, mutta Ranta päätti lähettää uuden version jälleen kustantajille. Elokuussa 2019 Myllylahti oli häneen yhteydessä. Kustannuspäällikkö Niina Within soitto tarkoitti vuosikymmenien unelman toteutumista.

ROMAANIN opettajagalleriasta ei ole Rannan mukaan löydettävissä esikuvia Kiteen koulumaailmasta.

– Tapahtumapaikkana on kuvitteellinen Laaksalan rannikkokaupunki. Kyllähän se aika lailla on yksi yhteen Kokkolan kanssa. Olin siellä opettajanurani kolme ensimmäistä vuotta.

– Henkilöhahmot ovat rakentuneet monesta palasesta, hämäristä Kokkolan aikaisista muistikuvista ja mielikuvituksesta.

Kirjan yksi herkullisimmista hahmoista on eläkkeelle jäänyt kriminaalipsykologi Aira Karhu, joka ratkoo rikosta yhdessä poliisin kanssa. Karhun ja rikoskomisario Tapani Mikkosen välille syntyy myös henkilökohtaisempi lataus.

Saako Aira Karhu uusia tapauksia tutkittavakseen, selviää tulevina vuosina.

Tuula Rannan kirjan julkistamistilaisuus on tulevana perjantaina iltapäivällä Kiteen Kirja-Infossa. Paikalla on Rannan lisäksi kirjan kannen tehnyt kiteeläinen Sini Törönen.

KESKUSTELUA AIHEESTA

NÄKÖISLEHTI

Koti-Karjala ilmestyy myös näköislehtenä.

Kirjaudu palveluun ›

Tilaa näköislehti ›

GALLUP

Kärsitkö siitepölystä?

KUVAGALLERIAT

Katso lukijoiden kuvat sekä Koti-Karjalan toimituksen kuvagalleriat.

KUVAGALLERIAT ›