Äänestäminen on kunnianosoitus kansalaisdemokratiaa kohtaan

04.04. 10:34

Ellei mitään erityisen suurta muuta tapahdu, eduskuntavaalit tulevat olemaan ykköspuheenaiheena seuraavat vajaat kaksi viikkoa.

Millaiset ovat puheenaiheet vaalipäivän jälkeen, riippuu äänioikeutettujen käyttäytymisestä. Tosiasia on, että eduskunta on uurnilla käyneiden äänestäjiensä näköinen. Valitettavasti melkein kolmasosa äänioikeutetuista jää vaalipäivänä syystä tai toisesta nukkumaan.

Kotimaassa asuvien äänestysprosentti on laskenut erityisesti 1980- ja 1990-luvuilla 70 prosentin tuntumaan. Vuosien 2003 ja 2007 eduskuntavaaleissa Suomessa asuvien äänioikeutettujen äänestysprosentti jäi alle 70 prosenttiin mutta nousi vuoden 2011 vaaleissa hieman sen yli. Edellisissä eduskuntavaaleissa vuonna 2015 koko maan prosentissa oli jälleen lievää laskua. Uunilla kävi tuolloin 70,1 prosenttia Suomessa asuvista, laskua edellisiin vaaleihin 0,4 prosenttiyksikköä.

Savo-Karjalassa parit viimeiset eduskuntavaalit ovat olleet äänestysaktiivisuuden suhteen melko identtiset. Merkillepantavaa kuitenkin on, että täällä ollaan reilusti alle valtakunnallisen äänestysaktiivisuuden. Savo-Karjalan vaalipiirissä kävi edellisissä vaaleissa uurnilla 65,5 prosenttia äänioikeutetuista, joka oli 0,6 prosenttiyksikköä vähemmän kuin vuonna 2011.

Keski-Karjalassa viime vaaleissa Kitee ja Rääkkylä olivat viime eduskuntavaaleissa valoisat poikkeukset yleiseen trendiin. Kiteen äänestysaktiivisuus oli 62,4 prosenttia, jossa nousua edellisiin vaaleihin 0,9 prosenttiyksikköä ja Rääkkylä vastaavat lukemat olivat 67,3 ja nousu 0,9 prosenttiyksikköä. Tohmajärvellä äänestämässä kävi 65,2 prosenttia äänioikeutetuista, laskua edellisiin vaaleihin 1,4 prosenttiyksikköä.

Toivottavasti nyt käsillä olevien vaalien jälkeen voidaan todeta, että pohjakosketus äänestysaktiivisuudessa on takana. Tämä olisi kunnianosoitus Suomessa vallitsevaa, vahvat perinteet omaavaa ja maailmalla tunnustettua kansalaisdemokratiaa kohtaan.

Puolueista ja ehdokkaista uurnille lähtö ei pitäisi olla kiinni. Tosin aivan jokaiselle aivan täydellistä, omat kriteerit täyttävää vaihtoehtoa ei varmasti olekaan. Politiikka on kompromissien tekemistä. Äänestäjä tekee tässä kompromissien ketjussa ensimmäisen, pienen, mutta ratkaisevan askeleen mennessään vaaliuurnille.

Ennakkoäänestys alkaa huomenna ja jatkuu kotimaassa ensi viikon tiistaihin, 9. huhtikuuta saakka. Ulkomailla ennakkoäänestys päättyy tulevana lauantaina. Varsinainen vaalipäivä on sunnuntaina 14.4. Savo-Karjalan vaalipiiristä eduskuntaan valitaan 15 edustajaa.

Paikalliset eduskuntavaaliehdokkaat pääsevät esille tulevana torstaina Koti-Karjalan vaaliteemassa. Olemme pitäneet myös Porina-palstamme avoinna kansanedustajaehdokkaille. Haluamme näin osaltamme tuoda virtaa yhteisten asioiden hoidon kannalta tärkeään tapahtumaan.

K.S.

KESKUSTELUA AIHEESTA

NÄKÖISLEHTI

Koti-Karjala ilmestyy myös näköislehtenä.

Kirjaudu palveluun ›

Tilaa näköislehti ›

GALLUP

Käytätkö nasta- vai kitkarenkaita talvella?

KUVAGALLERIAT

Katso lukijoiden kuvat sekä Koti-Karjalan toimituksen kuvagalleriat.

KUVAGALLERIAT ›