Liikenteen vaaratekijöitä: alkoholi, väsymys ja masennus

10.04. 17:03

Puolitoista viikkoa sitten, varhain sunnuntaiaamuna, Kiteellä sattui vakava liikenneonnettomuus, jossa kuoli välittömästi henkilöauton kuljettaja sekä kaksi pienoisbussin matkustajaa. Myöhemmin menehtyi myös pienoisbussin kuljettaja.

Tieto järkytti kaikkia.

Kyseisenä sunnuntaina onnettomuuspaikan ohi aamupäivästä ajaneet näkivät kaksi pahoin vaurioitunutta ajoneuvoa. Henkilöauto oli niin rutussa, että jokainen pystyi päättelemään auton nopeuden olleen törmäyshetkellä todella suuren ja kuljettajan todennäköisyyden jäädä törmäyksessä henkiin todella pienen.

Kuolonkolareita tapahtuu Valtatie 6:lla niin Kiteellä kuin Tohmajärvellä valitettavan usein. Jokainen tällainen uutinen on liikaa.

Alkukeväästä julkaistun tiedotteen mukaan Kiteellä liikenneonnettomuudet vaativat ihmisuhreja maan keskiarvoa enemmän. Kiteellä sattuneissa liikennevahingoissa vuonna 2017 kuoli ja loukkaantui 5,0 henkilöä tuhatta asukasta kohti, kun koko maassa luku on 4,2.

Valtatie 6:n onnettomuuksista monelle yhteistä on viikonloppu, aamuyö, henkilöauton huomattava ylinopeus, suora tieosuus, kenties myös alkoholi ja kuljettajana nuori mies.

Osassa onnettomuuksista ajoneuvo on lähtenyt heittelehtimään esimerkiksi liian suuren nopeuden, kuljettajan väsymyksen tai muun huomiokyvyn herpaantumisen vuoksi. Joissakin kyse voi olla itsetuhoisuudesta.

Liikenneturvan haastattelema asiantuntija muistuttaa, että itsetuhoisuus liikenneympäristössä on aina rikos. Se, että kokee oman elämänsä ajautuvan umpikujaan, ei anna oikeutusta muiden vahingoittamiselle ja vaarantamiselle.

Yksi tällainen onnettomuus, jossa ei onneksi tullut vakavia henkilövahinkoja, oli syyskuussa 2017 Kiteellä, kun mies ohjasi kuljettamansa henkilöauton vastaantulevan poliisiauton keulaan tahallisesti, luullen poliisin pakettiautoa kuorma-autoksi.

Huomattavasti ikävämmät seuraukset olivat helmikuussa 2017 Sastamalassa, Pirkanmaalla, kun alkoholia ja lääkkeitä nauttinut mies ajoi tila-autollaan tahallaan päin vastaan tullutta mopoautoa, olettaen ajavansa päin isompaa ajoneuvoa. Mopoauton 17-vuotias kuljettaja sekä 17-vuotias matkustaja menehtyivät välittömästi.

Sastamalassa tila-auton kuljettaja sai 12 vuotta vankeutta kahdesta taposta, törkeästä rattijuopumuksesta ja törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

Kiteellä poliisiautoon törmänneen miehen katsottiin syyllistyneen syyntakeettomana muun muassa kahteen tapon yritykseen ja törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen. Hän ei ymmärtänyt teon vakavuutta, joten hänet määrättiin tahdosta riippumattomaan hoitoon.

Syrjäytyminen, päihteiden käyttö, mielenterveysongelmat sekä henkilökohtaiset ihmissuhdeongelmat eivät saisi näkyä tieliikenteessä. Liikenteessä kärsimään joutuvat yleensä täysin ulkopuoliset, satunnaiset henkilöt.

Tieliikenteessä on meille kaikille turvallisempaa, kun jokainen muistaa, ettei itse aja eikä päästä toista ajamaan alkoholin vaikutuksessa, väsyneenä tai voimakkaasti masentuneena.

TM

KESKUSTELUA AIHEESTA

NÄKÖISLEHTI

Koti-Karjala ilmestyy myös näköislehtenä.

Kirjaudu palveluun ›

Tilaa näköislehti ›

GALLUP

Käytätkö nasta- vai kitkarenkaita talvella?

KUVAGALLERIAT

Katso lukijoiden kuvat sekä Koti-Karjalan toimituksen kuvagalleriat.

KUVAGALLERIAT ›