Koti-Karjala

Ilmianna hyvä pomo!

28.01. 13:33

Tositelevisiosarjassa Pomo piilossa yrityksen johtaja muuttaa ulkonäköään siten, etteivät yrityksen työntekijät tunnista häntä, ja saapuu työpaikkaansa tavallisena työntekijänä. Pomon tarkoituksena on selvittää ja korjata työpaikalla mahdollisesti vallitsevia ongelmia.

Keski-Karjalan Kehitysyhtiö KETIn lanseeraamassa Ilmianna hyvä pomo tai työnantaja -kampanjassa ei ole tarkoitus pitää ansioitunutta johtajaa tai työnantajaa piilossa. Päinvastoin, KETI alkaa kerätä ehdotuksia hyvistä pomoista ja työnantajista.

Näiden ehdotusten perusteella teemme Koti-Karjalaan juttusarjan hyvistä pomoista.

Millainen on hyvä pomo ja työnantaja? Mielikuva työnantajasta vaikuttaa yhä enemmän siihen, saako työnantaja oivallisia työntekijöitä.

Myönteinen mielikuva työnantajasta on kilpailuetu, kun haetaan parhaita tekijöitä.

Ilmiantokampanja on jatkumoa KETIn Koulutustehtaasta kasvua -hankkeen toimenpiteisiin työnantajakuvan parantamiseksi. Toissa vuonna järjestettiin seudun yrityksille valmennusta Työnantajabrändin kehittämisestä. Viime vuonna selviteltiin hyvän työnantajan kriteereitä nuorten ja työnhakijoiden näkökulmasta. Hankkeen kyselyyn vastasivat työnhakijoiden lisäksi Kiteen ja Tohmajärven lukioiden sekä Riveria Kiteen opiskelijat.

Näkemykseen hyvästä työpaikasta ensimmäiselle sijalle nousi työpaikan hyvä ilmapiiri. Toiseksi eniten arvostettiin työn selkeyttä ja monipuolisuutta. Kolmanneksi tärkeimpänä pidettiin hyvää palkkaa.

Selvityksen mukaan esimieheltä odotetaan joustavuutta, ammattimaisuutta ja kannustavuutta. Esimiehen tulisi olla myös reilu ja huumorintajuinen.

Hyvä työyhteisö on positiivinen, sosiaalinen, rento ja kannustava sekä ymmärtäväinen.

Opiskelijoiden pohtimat asiat kuvaavat hyvin hyvän työnantajan kriteereitä. Hyvällä johtajalla paljon mahdollisuuksia vaikuttaa edellä mainittuihin asioihin.

Vaikka työttömyysaste Keski-Karjalassa on korkea, on monilla aloilla hankaluuksia saada koulutettuja ja päteviä työntekijöitä. Tämä niin sanottu kohtaanto-ongelma voi rajoittaa yritystoiminnan kehittämistä ja pahimmillaan koko yritystoiminta on vaakalaudalla osaavien tekijöiden puutteen vuoksi. Työelämässä olevien ammattilaisten ja nuortenkin odotukset on työantajien syytä kuunnella tarkalla korvalla.

Ilmianna hyvä pomo tai työnantaja -juttusarjassa nostamme esiin esimerkillisiä henkilöitä, joiden toiminnan myötä omaakin yritystoimintaa voi kehittää. Ilmianna omasi ja toimita ehdotuksesi perusteluineen KETIlle.

MT

KESKUSTELUA AIHEESTA

NÄKÖISLEHTI

Koti-Karjala ilmestyy myös näköislehtenä.

Kirjaudu palveluun ›

Tilaa näköislehti ›

GALLUP

Kärsitkö siitepölystä?

KUVAGALLERIAT

Katso lukijoiden kuvat sekä Koti-Karjalan toimituksen kuvagalleriat.

KUVAGALLERIAT ›