”Sokeri tekee hiljaista tihutyötä”

29.03. 07:47

RÄÄKKYLÄ

Uuna Kainulainen

Rääkkylän uusi, joulukuussa työnsä aloittanut diabeteshoitaja Anu Hirvonen on työnkuvastaan innoissaan. Rääkkyläläissyntyisenä hän tuntee asiakaskuntansa ja haluaa auttaa kansantaudin, kakkostyypin diabeteksen taltuttamisessa.

– Sokeri tekee hiljaisia tihutöitä, aloittaa Hirvonen. Jatkuva makean napostelu tai liian hiilihydraattipitoinen ruokavalio edesauttavat muitakin kuin hammaspeikkoa. Ylimääräinen sokeri nostattaa rasva-arvoja ja verenpainetta, kerryttää vuosirenkaita ja voi rappeuttaa silmänpohjia. Erityisesti me suomalaiset geeniperimämme johdosta olemme alttiita kakkostyypin diabetekselle. Muita altistavia tekijöitä on mm. keskivartalolihavuus, huonot elintavat ja metabolinen oireyhtymä.

KAKKOSTYYPIN diabeteksen hoidossa pureudutaan erityisesti elintapojen parantamiseen.

– Liikunta ja ruokavalio, niistä lähdetään, täsmentää Hirvonen.

– Pitäisi muistaa syödä pitkäkestoisia hiilihydraatteja ja vähentää nopeita sokereita - eli herkkuja. Tärkeää on myös säännöllinen ateriarytmi, samoin riittävä liikunta. Ihan kaikesta ei kuitenkaan tarvitse luopua, pitäähän elämässä olla myös nautintoja.

– Totaalikieltäytyjä ei tarvitse olla. Jos vaikkapa viikolla syö terveellisesti, voi viikonloppuna sitten herkutellakin. Tärkeintä on kuitenkin kokonaisuus, arvioi Hirvonen.

– Voi myös miettiä miten hyvin sokeripitoiset tuotteet voisi korvata jollain terveellisemmällä vaihtoehdolla. Tai jos on tottunut syömään kakkupalan kahvin kanssa, niin voisiko aloittaa siitä, että puolittaa herkun?

DIABETEKSEN yhteydessä puhutaan usein paastosokerista. Tämä arvo otetaan heti aamulla, kun on oltu syömättä koko yö. Jos siis yölläkin käy jääkaapilla ottamassa hieman huikopalaa, ei mittauksen lukema ole luotettava. Hyvä paastosokeriarvo on 4-6. Korkeimmillaan sokeriarvo on muutama tunti aterioinnin jälkeen. Tämän arvon pitäisi olla alle 7,8.

Tasaiseen sokeriarvoon pääsee helpommin, jos syö säännöllisin väliajoin, noin kolmen tunnin välein. Sokeriarvoihin vaikuttaa myös stressihormoni, kortisoli ja elimistön tulehdustilanne. Tällöin puhutaan ”aamunkoitto” -ilmiöstä, joka selittyy juuri stressihormonin vaikutuksella sokeriarvoon.

TULIJOITA Anu Hirvosen vastaanotolle riittää. Diabeteshoitajalle on oma suora numero ja ajan saa melko nopeasti. Koska kyseessä on ennaltaehkäisevä kansanterveystyö, on käynti asiakkaalle maksuton. Jos tarvitset neuvoja diabeteksen hoitoon, ohjeita ja kannustusta elämäntaparemonttiin tai epäilet kakkostyypin diabetesta, niin käynti vastaanotolla on varmasti tarpeen.

Pitkälti on kyse asenteesta, sillä oikealla hoidolla - terveellisellä ruokavaliolla ja liikunnalla - tauti saadaan talutusnuoraan.

Kakkostyypin diabeteksen oireina voi olla väsymystä, janon tunnetta ja virtsaamisen tarvetta tai vaikka särkyjä.

KESKUSTELUA AIHEESTA

NÄKÖISLEHTI

Koti-Karjala ilmestyy myös näköislehtenä.

Kirjaudu palveluun ›

Tilaa näköislehti ›

GALLUP

Osallistutko kesätapahtumiin?

KUVAGALLERIAT

Katso lukijoiden kuvat sekä Koti-Karjalan toimituksen kuvagalleriat.

KUVAGALLERIAT ›